1000MODS


Psykedeelisen raskaan rockin lähettiläs 1000mods Suomeen!
Kreikasta maailmankartalle psykedeelisellä hevirockillaan ponnistanut 1000mods saadaan ensivierailulle Suomeen ensi viikolla. Varsinkin rapakon takana huikeaa menestystä nauttiva 1000mods nähdään 17. huhtikuuta Helsingissä Kuudennella linjalla ja seuraavana päivänä retkue jatkaa Tampereen Klubille. Molemmilla keikoilla lämmittelijänä toimii tamperelainen doom rock -yhtye Sapata, joka juhlii samalla uuden EP:nsä julkaisua. Helsingin bakkanaaleissa nähdään mukana myös niin ikään tamperelainen heavy psych -poppoo Laserdrift. Vuonna 2006 perustettu 1000mods on tahkonut keikkoja tasaisen ahkeraan tahtiin alusta lähtien esiintyen muun muassa The Black Keysin, Graveyardin sekä Colour Hazen kanssa vuosien mittaan. Vintage-kalustostaan tunnettu 1000mods julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2010 ja kiersi Euroopan kahteen kertaan palatakseen vuonna 2014 julkaistun Vultures-kakkosalbuminsa ja sen pitkän kiertueen parin. Vultures-levyn kiertue päättyi massiiviseen 2500 fania vetäneeseen keikkaan Ateenassa. Tsekkaa bändin vuonna 2016 julkaistu viimeisin Repeated Exposure To… -albumi nyt Spotifystä! 1000mods on: Dani – basso ja laulu Giannis – kitara George – kitara Labros – rummut

1000mods is a psychedelic/ heavy rock b and from Chiliomodi, Greece. They were formed in the summer of 2006, and since then they have played over 2 00 live shows, sharing the stage with bands like The Black Keys, The Black Angels, Graveyard, Brant Bjork, Colour Haze and many more. They are known for their commitment to vintage equipment, thick and heavy analog sound and remarkably passionate stage performances.

In October 2010, the almighty Billy Anderson visited Greece in order to produce the band’s debut album, while Malleus Rock Art Lab took care of the artwork. Super Van Vacation was born. In order to promote their debut album, they played 40 shows in 15 countries around Europe, including festivals such as Desertfest,Up In Smoke 3,Rockwaveand Lake on Fire.

After two successful European tours, the band was ready to get down to work again. Their experiences and growth paved the way for their upcoming album, Vultures which was released on the 30th of May 2014.

1000mods went on a massive european tour during October­November 2014, playing 42 gigs, including appearances at Desertfest Belgium,Keep it Low and Blue Moon Festival. In April 2015 a european tour followed supporting the legendary american rock band The Atomic Bitchwax.In summer of 2015, along many summer festivals, they also appeared as the main greek support at Rockwave festival supporting The Black Keys.

The band ended the tour for Vultures with their biggest gig ever in Athens (m ore than 2.500 people attended the show) and started the preproduction of their new album in December 2015.

 

Promotional photos

Tours