News


Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin konserttisalikiertue siirtyy!

Suomen suosituimpiin keikkakokoonpanoihin lukeutuva Tuure Kilpeläinen
ja Kaihon Karavaani julkaisi upean albumin Paluu paratiisiin maaliskuussa 2020. Levyn julkaisua oli tarkoitus juhlistaa kattavalla konserttisalikiertueella, joka kuitenkin tyrehtyi alkuunsa koronapandemian vuoksi. Tälle vuodelle siirtynyt kiertue siirtyy nyt vallitsevien olojen vuoksi edelleen ensi vuoteen.

 

”Konsertit siirtyvät – taas. Ei voi mitään. Keskitymme nyt uusien laulujen ja nahan luontiin. Tämä aika on kuin pysäkki, siinä voi miettiä mihin suuntaan seuraavaksi vaeltaisi. Pysytään terveinä ja nautitaan tästä mitä meillä on. Hankikanto, rauhaa ja rakkautta!”
– Tuure Kilpeläinen

 

Paluu paratiisiin 2022 -kiertueella kuullaan uusia lauluja, sekä tuttuja hittejä ja klassikoita. Uuden albumin kappaleista ovat suureen suosioon nousseet jo Rakastan sua niin et se sattuu ja Se on minä joka hajoaa -hitit, yhtyeen klassikkohitteihin lukeutuvat mm. Autiosaari, Valon pisaroita, Ystävänpäivä. Tämän vuoden Emma-gaalassa kokoonpano on ehdolla kolmessa kategoriassa: Vuoden yhtye, Vuoden iskelmä ja yleisöäänestys.

 

TUURE KILPELÄINEN JA KAIHON KARAVAANI: PALUU PARATIISIIN 2022
09.03.2022 Hyvinkää, Hyvinkääsali
10.03.2022 Espoo, Sellosali
11.03.2022 Espoo, Sellosali
12.03.2022 Porvoo, Taidetehdas – Konstfabriken
13.03.2022 Imatra, Kulttuuritalo Virta
16.03.2022 Iisalmi, Eino Säisä Sali
17.03.2022 Varkaus, Warkaus-Sali
18.03.2022 Mikkeli, Mikkelin Mikaeli
19.03.2022 Kouvola, Kuusankoskitalo
20.03.2022 Hämeenlinna, Verkatehdas
24.03.2022 Järvenpää, Järvenpää-talo
25.03.2022 Kuopio, Kuopion Musiikkikeskus
26.03.2022 Tampere, Tampere-talo
30.03.2022 Kajaani, Kaukametsän kongressi- ja kulttuurikeskus
31.03.2022 Raahe, Raahesali
01.04.2022 Oulu, Madetojan sali – Oulun Musiikkikeskus
02.04.2022 Kuusamo, Kuusamotalo
03.04.2022 Ylivieska, Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikka
06.04.2022 Lappeenranta, Lappeenranta-Talo
07.04.2022 Jyväskylä, Paviljonki
08.04.2022 Lahti, Sibeliustalo
09.04.2022 Turku, Logomo
10.04.2022 Pori, Promenadikeskus
20.04.2022 Salo, Teatteri PROvinssi
21.04.2022 Helsinki, Savoy-teatteri
22.04.2022 Helsinki, Savoy-teatteri

 

Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uuteen päivään. Liput voi kuitenkin halutessaan palauttaa, lippujen palautusmahdollisuus sunnuntaihin 28.2.2021 saakka. Liput voi palauttaa ostopisteeseen, linkit alla. Lippujen osto uusiin konsertteihin avataan ma 1.3.2021 – ma 15.3.2021, seuraa lipunvälittäjien ohjeistusta.

 

Valloittava ja hurmaava Konsta Hietanen ja Central Line Entertainment  ovat sopineet keikkamyyntisopimuksen!

 

Kovatasoisen Tähdet, tähdet -viihdeohjelman voittajaksi selviytyi katsojien uusi suosikkiesiintyjä Konsta Hietanen. Konsta Hietanen ihastutti ohjelmassa valovoimaisella esiintymisellään ja suvereeneilla tulkinnoillaan eri genrejen musiikkivalinnoista.

 

Lapsitähtenä aloittanut Konsta Hietanen on päätynyt musiikkiin näyttelijätyön ja urheilu-uran kautta. Tällä hetkellä musiikki on se, mitä mies haluaa tehdä ja kehittää itsessään, niin biisintekemistä kuin myös esiintymistä. Tähdet, tähdet -kisa oli mainio mittari tähän ja ohjelman myötä päätös on vain vahvistunut.

 

Konsta Hietasta Universalilla luotsaava A&R Samuli Sirviö näkee uudessa artistissaan paljon potentiaalia: ”Konstan persoona kolahti heti Tähdet, tähdet -ohjelmasta. Oon tosi innoissani alkavasta yhteistyöstä ja näen että Konstalla on todella paljon annettavaa suurelle yleisölle.”

 

Konsta Hietanen voitti Tenavatähti-kilpailun vuonna 1994 ja debytoi näyttelijänä Poika ja Ilves -elokuvassa 14-vuotiaana vuonna 1998. Lapsuuden jälkeen Hietanen loi lupaavan uran jalkapalloilijana. Jalkapallo vaihtui kuitenkin musiikkiin ja viime vuodet Hietanen on elättänyt itsensä musiikilla, tiiviisti keikkailemalla ja myös omaa musiikkia julkaisten. Näytteleminen on myös mukana monipuolisen tekijän elämässä ja parhaillaan Konsta Hietanen loistaa myös Salatut elämät -näyttelijäkaartissa.

 

Keikkamyynti:
Petri Ekman
0400 866 413
petri.ekman@centralline.fi

 

Management:
Atte Väänänen
044 0818128
atte@voismusic.com

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music Finland
040 5088 190
satu.snellman@umusic.com