Edu Kettunen
Laulaja-lauluntekijä Edu Kettunen muistetaan parhaiten järkälemäisestä hitistään Lentäjän poika. Yli kymmenen soololevyn lisäksi lauluja on syntynyt myös toisten artistien esitettäviksi. Mm. Kim Lönnholmin tuplaplatinaa myyneen Minä olen muistanut -albumin nimibiisi on Edun käsialaa. Vuonna 2006 Edu pokkasi Juha Vainio -rahaston tunnustuspalkinnon, joka myönnetään vuosittain ansioituneelle suomalaiselle sanoittajalle.
Viime vuonna juhlittiin Edun 60-vuotisjuhlaa; keväällä 2021 julkaistiin kirja, joka on eräänlainen Edun musiikillinen elämäkerta. Juhlavuoden Kone älä hyydy -kiertue ja elämänkertakirja paketoi Kettusen tähän astisen uran komeasti! Loppuvuodesta ilmestyi Kettusen kuvittama ja kirjoittama lastenkirja Elppu – Matkalla kotiin, josta Edu pokkasi Runeberg Junior -kirjallisuuspalkinnon. Mainio juhlavuosi kertakaikkiiaan.
Kautta uran Edun lauluissa on soinut humaani ja lämmin sanoma. Kappaleiden tarinat ovat tarkkasilmäisiä otoksia elämän erikoisista tavallisuuksista. Tarinankertojana hän on ihan omaa luokkaansa. Laulunkirjoittajana Kettusen tyyli nojaa vahvasti amerikkalaiseen lauluntekijä-perinteeseen. Tottakai tarinoissa on myös paljon autoja ja koiria!
Yhteystiedot
KEIKKAMYYNTI:
Ossian Marttala
040 571 8814
ossian.marttala@centralline.fi