Central Line entertainment
Central Line publishing
Central Line records
Kaupalliset yhteistyöt
Artistit
Artistit >>

Good Riddance (USA)

Vuonna 1995 debyyttialbuminsa For God and Country julkaissut Good Riddance muodostui merkittäväksi tekijäksi melodisen hardcoren ja punkin kentällä. Bändi on yltänyt myynneissään kuusinumeroisiin lukuihin, mikä on saavutuksena kunnioitusta herättävä – onhan kyseessä koko uransa independent-yhtiöille levyttänyt underground-yhtye.

Kovan levytys- ja keikkailutahdin yhdisteleminen perhe-elämään sekä siviiliduuneihin kävi bändille lopulta liian raskaaksi, ja Good Riddance päätti lopettaa toimintansa vuonna 2007 My Republic -albuminsa jälkeen. Tai kuten laulaja Russ Rankin asian muotoilee, “emme halunneet olla niitä bändejä, jotka eivät ymmärrä hajota ajoissa”.

Mutta niin vain vanha suola alkoi janottaa muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen, ja helmikuussa 2012 Good Riddance ilmoitti kotisivuillaan tekevänsä paluun keikkalavoille. Uutta musiikkia kuultiin vuonna 2015 Piece in Our Time -albumin muodossa. Viime vuoden kehuttu Thoughts and Prayers on bändin toinen albumi livelavoille paluun jälkeen.

Good Riddance on:
Chuck Platt – Laulu
Luke Pabich – Basso
Russ Rankin – Kitara
Sean Sellers – Rummut

 

Yhteystiedot

PROMOOTTORI:

Henri Ekman
040 159 1919
henri.ekman@centralline.fi

Linkit

Promokuvat

Keikat

Pääyhteistyökumppanit