Central Line entertainment
Central Line publishing
Central Line records
Kaupalliset yhteistyöt
Artistit
Artistit >>

Remu Plays Hurriganes

HURRIGANESIN HISTORIA ON KIRJOITETTU JO MONEEN KERTAAN, JA SE ON PITKÄLTI YHTÄ KUIN SUOMALAINEN ROCKHISTORIA!

Suomalaisen rock’n’rollin energinen kummisetä Remu Aaltonen täytti kunnioitettavat 75 vuotta viime tammikuussa.

Hurriganesin perustivat vuonna 1971 rumpali ja laulaja Remu Aaltonen, basisti Cisse Häkkinen sekä kitaristi Ile Kallio. Perustamisesta on siis kulunut jo yli 50 vuotta.Kallion erottua yhtyeestä keväällä 1972 hänen tilalleen kitaristiksi liittyi Albert Järvinen, jolloin muodostui Hurriganesin kaikkien aikojen tunnetuin kokoonpano.

Vuodet vierivät, välissä kului aikoja eteen- ja taaksepäin, tuli pitkiäkin tauko, mutta junaei pysähtynyt. Aaltosen kinttu kerkesi välillä mennä huonoon kuntoon, mutta silti bändiä haluttiin keikoille. Tässä kohtaa päätettiin jatkaa kaksien kannujen voimin – ”Ja sehän toimii niin saatanan hyvin!”

Kahden rumpalin yhteen soittaminen pelaa Aaltosen omien sanojen mukaan kuin väärä raha; tempot, rytmiikka, syke ja perkussiot ovat kohdillaan.

  • Mielenkiintoista on, että ne on joka keikalla erilaiset. Kaveri kattoo koko ajan mun punttii et miten mun jalka heiluu, ja siinä mennään.

Hurriganes-klassikkoja esittävässä kovatasoisessa Remu Plays Hurriganes -iskuryhmässä ovat vuodesta 2019 soittaneet Remun lisäksi kitaristi Juho ”Kihara” Pitkänen, basisti Hannu Sormunen ja rumpali Kari ”Kapa” Välimäki.

Remu siis liidaa Hurriganesiaan edelleen, joskus omasta mielestään jopa liiaksi asti. Ei hän silti ole valmis joustamaankaan. Remun sana on laki!

  • Kun oltiin uutta levyä tekemässä ja soitettiin yks tausta, ja mä olin että helvetti sehän on siinä, ni jätkät sano että ei näin voi soittaa, tää lähtee kiilaamaan. Mä sanoin vittu, SE ON SE JUTTU!

Uutta rockhistoriaa siis kirjoitetaan edelleen.

  • Jossain vaiheessa muutama vuosi sitten ajattelin, että tämä on nyt tässä. Myin silloin rakkaan rumpusetinkin pois! Mutta en mä osaa himassa maata tekemättä mitään, kun olen koko ikäni tottunut touhuamaan ja säntäilemään paikasta toiseen. Pakko päästä baanalle, Remu kertoo.

 

  • Veri vetää tien päälle! Ei mitään megarundeja enää, eikä välttämättä edes pitkiä viikonloppurypistyksiä, mutta hyvä keikka aina silloin tällöin jossain, kun pyydetään. Hyvien jätkien seurassa!

 

Juhlavuosi 2021 – The Hurriganes 50th Anniversary

Vuosi 2021 oli Remulle ja kaikille Hurriganes-faneille merkittävä! Tuolloin tuli nimittäin kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Hurriganes perustettiin.

Pohjois-Haagassa, Helsingissä vuonna 1971 perustetussa kokoonpanossa soittivat Remun lisäksi basisti Cisse Häkkinen (1951 – 1990) ja kitaristi Ile Kallio, jonka tilalleAlbert Järvinen (1950 – 1991) tuli vuotta myöhemmin.

Hurriganesin ensimmäinen albumi ”Rock and Roll All Night Long” julkaistiin elokuussa 1973. Albumi sisälsi muun muassa kappaleet ”Say Mama” ja ”Keep on Knocking”.

Lukuisia Hurriganes-live-julkaisuja

Hurriganesin juhlavuoden kunniaksi Emsalö Music Oy julkaisi nostalgisen ”Remu Plays Hurriganes – Live In Mariehamn ’93” –nimisen albumin, joka nousi Suomen virallisen albumilistaan kärkeen jo julkaisuviikolla. Albumin sisältö on nauhoitettu Club G:ssä, Maarianhaminassa 29. joulukuuta 1993. Remun lisäksi mukana kuvioissa ovat Tatu Mannberg, kitarat, Timo Mann, basso ja Patti Patoila, rummut.

Suurta kiinnostusta herätti myös samana vuonna ilmestynyt, Jungle Recordsin tuottama, ennen kuulumatonta Hurriganes-materiaalia sisältävä ”Making of Hot Wheels” –äänite. Äänitteestä julkaistiin vain 500 kappaleen LP-painos. Nettihuutokaupoissa äänitteen hinta nousi satoihin euroihin.

Mieluinen Hurriganes-äänite oli lisäksi Svart Recordsin heinäkuussa julkaisema ”Hamina and Helsinki All Night Long”. Kyseessä on Hurriganesin kaksi kokonaista keikkaa vinyyli- ja CD-bokseina eli peräti 39 kappaleen mittainen aikamatka. ”Hamina and Helsinki All Night Long” sisältää varhaisia versioita myöhemmin julkaistuista klassikoista kuten ”Roadrunner” ja ”Slippin’ and Slidin’”, oivallisia lainakappaleita sekä kourallisen ennen julkaisemattomia, levyttämättä jääneitä biisejä.

Syyskuussa 2021 Ainoa Productions julkaisi Remun ja oululaisen Skuugi Darlings –kokoonpanon yhteistyönä syntyneen ”Rocking All Life Long” –albumin. Kyseinen albumi sai kriitikoilta kiittävät arvostelut ja singahti kertaheitolla Suomen virallisen albumilistan neljänneksi. Esimakua albumilta saatiin jo toukokuussa, kun kokoonpanolta ilmestyi Cisse Häkkiselle omistettu single ”You’ve Been Knockin’”.

Joulukuussa 2021 Emsalö Music julkaisi ”Rockin’ Live 1982” –nimisen albumin. Kitaraa Hurriganes-yhtyeessä vuodesta 1981 vuoteen 1983 ja myöhemmin vielä vuonna 1988 soittaneen Janne Louhivuoren ajoilta ei ole aikaisemmin ollut saatavilla kokonaista live-tallennetta äänitteen muodossa.

Niin ikään joulukuussa 2021 julkaistiin Remun, Albertin ja Cissen Tavastia Klubilla vuonna 1974 taltioitu legendaarinen esiintyminen, joka on nähty muun muassa Yle Teema -kulttuurikanavalla. ”Hurriganes Live At Tavastia 1974” –niminen albumi julkaistiin vinyylilevynä ja CD-levynä. Vinyyliversiosta otettiin kolme erilaista versiota, joista yksi on painettu mustalle, yksi siniselle ja yksi punaiselle vinyylille.

Vuoden 2023 Hurriganes-live-julkaisuja ovat ”Hurriganes Live at Kalanti 1978” ja ”Hurriganes Live 1980”. Hurriganes piti tapanaan äänittää live-keikkoja miksauspöydästä c-kasetille. Ja Remu vaati, että näitä live-tallenteita kuunnellaan paluumatkalla keikka-autossa. Edellä mainitut albumit vievät kuuntelijan mukaan Ganesin keikkapakuun, kun ennen julkaisemattomat livenauhat vuosilta 1978 ja 1980 julkaistaan vinyylillä ja CD:llä.

 

 

Lisätietoja:

 

www.facebook.com/HurriganesOfficial/

http://www.instagram.com/hurriganesofficial/

www.hurriganes.fi

 

Keikat:

Petri Ekman | CEO

Central Line Entertainment

Aleksis Kiven katu 19 b LT 2

00510 Helsinki, Finland

+ 358 400 866413

petri.ekman@centralline.fi

www.centralline.fi

 

Management:

Lasse Norres, ECF Oy (yhteydenottopyynnöt, haastattelut ym.) / lasse@norres.fi

Yhteystiedot

KEIKKAMYYNTI:

Petri Ekman
0400 866 413
petri.ekman@centralline.fi

LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT:

Lasse Norres
044 770 6007
lasse@norres.fi

Linkit

Promokuvat

Keikat

Pääyhteistyökumppanit