
Janna
Janna on koskettanut suomalaisia musiikillaan jo yli vuosikymmenen ajan. Hänen tulkinnalleen tunnusomaista ovat herkkyys ja vahvuus, jotka yhdistyvät puhutteleviin teksteihin ja tarttuviin kertosäkeisiin.
Laulaja-lauluntekijä ja pianisti teki läpimurtonsa vuonna 2014 JANNA-albumillaan, joka sai kiitosta sekä yleisöltä että kriitikoilta. Albumi yhdisti Jannalle tunnusomaisesti suomenkielistä pop- ja iskelmäperinnettä amerikkalaiseen R&B- ja soulperinteeseen. Levy nousi ilmestyttyään suoraan albumilistan ykköseksi ja nyt jo klassikoksi muodostunut kappale Sä et ole hullu vakiinnutti hänen asemansa yhtenä Suomen suosituimmista artisteista.
Viime syksynä Janna julkaisi uuden albuminsa Ihminen, joka on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan rajan. Albumilta löytyvät niin radioissa kuin striimipalveluissa menestyneet singlet Onnistu elämään, Aivan sama ja Maailma meidän jälkeen.
Janna on vangitseva live-esiintyjä, jonka herkkä karisma ja vahvat tulkinnat koskettavat kuulijoita iästä riippumatta. Hän on saavuttanut 20 kulta- ja platinalevyä ja hänen kappaleitaan on striimattu yhteensä noin 100 miljoonaa kertaa. Janna on esiintynyt myös Vain elämää -ohjelmassa ja saanut tunnustusta urastaan muun muassa Iskelmä-palkinnon muodossa.
Yhteystiedot
Keikkamyynti:
Petri Ekman
0400 866 413
petri.ekman@centralline.fi
Management:
Alina Kulo
alina@comusic.fi
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Sarah Latosaari/Universal Music
Sarah.latosaari@umusic.com
+358 40 734 2667