Central Line entertainment
Central Line publishing
Central Line records
Kaupalliset yhteistyöt
Artistit
Artistit >>

Movetron

Heti esikoisalbumillaan tuplaplatinaa myynyt Movetron tunnetaan eurodancen järkälemäisenä suomalaispioneerina. Kyseinen asema on saavutettu pelkän ysärinostalgian sijaan hämmästyttävällä uudistumiskyvyllä, jonka myötä vuonna 1994 perustettu kokoonpano julkaisee yhä tänäkin päivänä uutta ajatonta musiikkia. He onnistuvat nimensä mukaisesti liikuttamaan kansaa sukupolvesta toiseen, sillä bändiltä löytyy jalometallirajoja rikkoneita hittejä peräti neljältä eri vuosikymmeneltä!

Kiihkeästä keikkasuosiosta nauttiva Movetron on ollut monessa mukana. Esiintyivät he sitten kymmenille tuhansille ihmisille hyväntekeväisyyskonsertissa Olympiastadionilla, pienempään kapasiteettiin pakatuilla klubikeikoilla, TV:ssä Liettuan euroviisukarsinnoissa tai kesän festivaalilavoilla, yleisö voi tehtaan takuulla jättää arjen harmauden narikkaan. Movetron nimittäin toimittaa! He inspiroivat uuden polven artistitulokkaita aina heille tehtyihin kunnianosoituksiin asti ja tavoittavat huolettomuudellaan jopa ei-suomenkielistä kuuntelijakuntaa. Musiikillisten tuotosten lisäksi Movetronista on ilmestynyt Taina Westin toimittama kirja ”Movetron – Romeosta Juliaan” vuonna 2024.

Movetronin livekokoonpanon muodostavat Päivi Lepistö, Jukka Tanttari ja helmikuussa 2024 edesmenneen Timo Löyvän musiikillista perintöä esiintymislavoilla jatkava Mikael Tanttari.

Yhteystiedot

KEIKKAMYYNTI:

Petri Ekman
0400 866 413
petri.ekman@centralline.fi

 

Linkit

Promokuvat

Keikat

18.04.2025
Pihtipudas, Kolima Live
19.04.2025
Kalajoki, Merisärkkä
25.04.2025
Vaasa, Wasa Line
09.05.2025
Joensuu, Las Palmas Kimmel
24.05.2025
Alavus, Hotelli Alavus
31.05.2025
Myrskylä, Kiparkatin tanssilava
14.06.2025
Utajärvi, Untorock
21.06.2025
Somero, Esakallion lava
03.07.2025
Jämsä, Jysäri
04.07.2025
Rovaniemi, Santa Open Air
05.07.2025
Juva, Savon Pienimmät Vestivaalit
17.07.2025
Helsinki, Mummotunneli
19.07.2025
Tornio, Twin City Festival
24.07.2025
Lappeenranta, Viinijuhlat
25.07.2025
Kotka, Meripäivät Toriareena
26.07.2025
Oulainen, Katutanssit
01.08.2025
Puumala, Siltakemmakat
09.08.2025
Tampere, Tampere City Festival
16.08.2025
Espoo, Tapiola Festival
22.08.2025
Seinäjoki, Rytmikorjaamo
23.08.2025
Mynämäki, Asmandia
30.08.2025
Helsinki, Yksityistilaisuus

Pääyhteistyökumppanit