Central Line entertainment
Central Line publishing
Central Line records
Kaupalliset yhteistyöt
Uutiset
17.9.2024
Uutiset >>

Joulu 2024 Juha Tapion kanssa

Juha Tapio juhlavuosi aloitettiin juhlavasti Oopperatalossa helmikuussa ja päätetään kauniisti siellä missä kaikki aikanaan alkoi lauluntekijän rakkaan kotipitäjän maamerkissä. Ylistaron Komia kirkko on yksi Suomen suurimmista kirkoista ja Sydänmailla -konsertti myytiin komiasti loppuun muutamassa tunnissa.

Joulu 2024 – kiertue alkaa Mäntsälän punatiilisestä kirkosta, jonka korkeuksiin kohoavan torninsa vuoksi on sanottu olevan kuin huutomerkki maisemassa. Kiertueelle on valikoitunut 16 kirkkoa, maisemansa ehdottomia keskipisteitä, osa maamme arvokasta kulttuuriperintöä, hiljaisia todistajia menneistä ajoista.

“Istutaan ilta yhdessä, kiireettä ja nauttien lauluista ison temppelin holvit ja sydämet täyttävinä sovituksina.”

Joulu 2024 -kiertueella kuullaan sekä joulu- että lauluntekijän omat klassikot Suomen taitavimman yhtyeen sielukkaina sovituksina. Nämä illat ovat takuuvarmasti paras tapa laskeutua kuluneen vuoden kiireestä kohti joulua.

”Näistä konsertista ei tunnetta puutu. Olet enemmän kuin sydämellisesti tervetullut.”

 

Juha Tapio: Joulu 2024

 

01.12.2024 Mäntsälä, Mäntsälän kirkko
02.12.2024 Mikkeli, Tuomiokirkko
03.12.2024 Kuopio, Tuomiokirkko
04.12.2024 Lappeenranta, Lappeen Marian kirkko
05.12.2024 Tampere, Tuomiokirkko
08.12.2024 Espoo, Tuomiokirkko
09.12.2024 Helsinki, Kallion kirkko
10.12.2024 Uusikaupunki, Uusi kirkko
13.12.2024 Somero, Someron kirkko
14.12.2024 Keuruu, Keuruun kirkko
16.12.2024 Joensuu, Joensuun kirkko
17.12.2024 Kajaani, Kajaanin kirkko
18.12.2024 Oulu, Tuomiokirkko
19.12.2024 Kalajoki, Kalajoen kirkko
20.12.2024 Iisalmi, Kustaa Aadolfin kirkko
21.12.2024 Ylistaro, Ylistaron Kirkko LOPPUUNMYYTY

 

Lisätiedot:
info@centralline.fi

Konsertin järjestäjä:
Petri Ekman / Central Line Entertainment
petri.ekman@centralline.fi
+358 400 866 413

 

Pääyhteistyökumppanit