
Rehupiikles täytti salit menestyskiertueellaan
Huumoriyhtye Rehupiikles päätti Tairetta se on taitamattomuuskin -kiertueensa menestyksekkäästi viime lauantaina 8. helmikuuta Salon keikkaan. Alkutalvella soitetuista yhdeksästä konsertista loppuunmyytyjä olivat Vaasan, Espoon, Tampereen, Lahden, Seinäjoen ja Turun keikat. Lisäksi Kalajoen konsertti oli viittä vaille loppuunmyyty.
Idean kiertueesta jalasjärveläinen yhtye sai myytyään syksyllä 2023 Aleksanterin teatterin Helsingissä loppuun. Yhtye nousi suosioon vuonna 1995 debyyttilevyllään Noiruttu Pohojam’maa ja on julkaissut sen jälkeen studiolevyjä tasaisin väliajoin. Kulttimainetta nauttivan showbändin keikkasuosio on kova, ja niin on fanituskin: levyjä ja erityisesti lippalakkeja myytiin varasto tyhjäksi!
Yhtyeen komppikitaristi ja ylivoimaisesti huonoin laulaja Keijo Harjusluopa kiittää yleisöä, uskoen perinteiden voimaan: ”Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta Rehupiiklesin ja väritelevision välillä päättyi Rehupiiklesin ylivoimaiseen voittoon. Kansa tuli konsertteihin ja kiitos siitä. Olipa mahtavaa esiintyä loppuunmyydyille saleille, kun yleisöä oli enemmän kuin järjestysmiehiä. Mua ei haitannut, vaikka ihmiset vahtasivat koko ajan. Lisäksi olemme tyytyväisiä, että sivistynyt konserttiyleisö osti Rehupiikles-lippalakkien varastot tyhjiksi. Näinä ilmastonmuutoksen aikoina se on hyvä suoja auringossa. Musiikkia on joka paikassa, mutta lippalakkeja ei!”
Yhtyeen jatkaa keikkailua huhtikussa sekä kesällä ja tulevana syksynä. Alla tämän hetket julkaistuja etappeja. Keikat myy Petri Ekman, puh. 0400 866 413, petri.ekman@centralline.fi.
05.04.2025 Laihia, Vanha Pankki
30.04.2025 Sippola, Taidekeskus Antares
03.05.2025 Yksityistilaisuus
24.05.2025 Seinäjoki, Kirkkopäivät
14.06.2025 Kauhava, Nuorisoseura
28.06.2025 Salo, Iltatori
12.07.2025 Yksityistilaisuus
23.07.2025 Isojoki, Lauhan Spelit
25.07.2025 Ilmajoki, Koskenkorvan Trahteeri
26.07.2025 Ilmajoki, Koskenkorvan Trahteeri
09.08.2025 Yksityistilaisuus
10.08.2025 Yksityistilaisuus
22.08.2025 Peräseinäjoki, Kalajärvi Beach
23.08.2025 Nummijärvi, Camping
30.08.2025 Vaasa, Ukkokari
12.09.2025 Jalasjärvi