Central Line entertainment
Central Line publishing
Central Line records
Kaupalliset yhteistyöt
Uutiset
30.6.2023
Uutiset >>

SAKARIAKSEN TOINEN SINGLE NYT ULKONA

Artistitulokas SAKARIAS on tänään julkaissut soolouransa toisen singlen Lempivärit. Kappale on jatkoa maaliskuun lopulla julkaistulle Kaikki anteeksi -debyyttisinglelle. Molemmat kappaleet edustavat genreltään orgaanista ja ajatonta pop-iskelmää, ja ovat kiinnostava avaus kotimaisella musiikkikentällä.

“‘Lempivärit’ sai alkunsa biisileirillä Iso-Syötteellä kesällä 2020. Se jäi pitkäksi aikaa pöytälaatikkoon, josta se kaivettiin esiin elämäni rankimman kevään jälkeen. Henkilökohtaisesti biisi muistuttaa mua siitä, että luopumisesta ja menettämisessä on myös jotain kaunista. Kuljettu matka ei ole ikinä turhaa tai hukkaan heitettyä”, SAKARIAS kertoo.

SAKARIAS esittää ikiroutaisia, suomenkielisiä kappaleita, joiden ytimessä on pohjoisesta kumpuava melankolia. Karujen olojen keskeltä nousevat herkät ja puhtaat elementit sekä tietynlainen ajattomuus tekevät artistin musiikista täydellistä iskelmää useille sukupolville.
SAKARIAS on oululaislähtöinen laulaja, joka on aiemmin luonut uraa muun muassa suomirock-yhtye SANEssa. Määrätietoinen artisti päätti jättää luokanopettajan opinnot ja lähteä jahtaamaan isoista areenoista tehtyä unelmaansa Helsinkiin. Hänen ympärilleen on kasautunut lahjakas musiikintekijöiden ryhmä, joiden kanssa kirjoitetut, neljän vuoden aikana hioutuneet, katkeransuloiset kappaleet näkevät vihdoin päivänvalon.

Pääyhteistyökumppanit