Johanna Kurkela – Joulun Lauluja
Herkistä kappaleistaan tunnettu Johanna Kurkela palaa lavoille sooloartistina kuuden vuoden tauon jälkeen. ”Joulun Lauluja 2024” -konserttikiertue tuo Kurkelan tunnelmallisiin vanhoihin kirkkoihin ympäri Suomen. Konserteissa kuullaan niin suomen – kuin englanninkielisiäkin jouluklassikoita, sekä muutamia ”Joulun Lauluja” -albumin kappaleita.
Rakastettu ”Joulun Lauluja” -albumi julkaistiin vuonna 2013, jonka myötä Kurkela teki muutaman menestyksekkään samannimisen joulukiertueen. Viimeisin hänen omalla nimellään tehty kiertue on vuoden 2018 ”Gemini”, joka oli yhteiskiertue Altamullan Road -parin Johanna Iivanaisen kanssa. Altamullan Road -yhtyeen lisäksi Kurkelaa on viime vuosina kuultu yhtyeissä Auri ja Eye of Melian.
”Joulun Lauluja 2024” -kiertueella Kurkelan lisäksi esiintyvät hänen veljensä Timo Kurkela, sekä Englannista kotoisin oleva multi-instrumentalisti Troy Donockley.
Joulun Lauluja kiertueen muut konsertit julkaistaan elokuussa 2024.