Central Line entertainment
Central Line publishing
Central Line records
Kaupalliset yhteistyöt
Artistit
Artistit >>

Janna


Laulaja-lauluntekijä JANNA on nopeasti vakiinnuttanut asemansa suomalaisen pop-musiikin kärkikastissa. Jannan tunnistettava ja taidokas tulkinta sekä tarttuvat laulut ovat löytäneet tehokkaasti yleisönsä. Jannan vuonna 2014 julkaistu debyyttialbumi JANNA meni suoraan listaykköseksi ja ylitti kultaan oikeuttavan myyntimäärän nopealla tahdilla. Albumi toi Jannalle viisi Emma-ehdokkuutta sekä Iskelmä-palkinnon. Ensimmäinen single Sä et ole hullu myi platinaa ja soi yhä edelleen radioissa. Helmikuussa 2018 ja 2019 JANNA oli jälleen ehdolla Emma-gaalassa vuoden naissolistiksi. 

Jannan taidokkaalle tulkinnalle on tunnusomaista herkkyys ja vahvuus. Laaja yleisö löytää puhuttelevista kappaleista paljon samaistumispintaa ja tukea kipeisiinkin elämänvaiheisiin. Jannan tuotannosta selkeinä voimabiiseinä ovat toimineet ja toimivat edelleen mm. Sä et ole hullu ja Anna mä puhallan -kappaleet. Jannan kappaleita on kuunneltu jo 40 miljoonaa kertaa suoratoistona. Uutta Jannaa kuullaan toivottavasti pian myös keikoilla. Jannan uran vaiheita on esillä tuoreessa kolmiosaisessa dokumentissa, jonka pääset katsomaan tästä.

Janna on vielä äitiyslomalla mutta hänet voi jo kuulla vierailemassa Jukka Pojan uudella kappaleella Haituvat:

Yhteystiedot

Keikkamyynti:

Petri Ekman
0400 866 413
petri.ekman@centralline.fi

Management:

Pete Eklund
KaihoRepublic
050 309 9915
pete@kaihorepublic.com

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Satu Snellman
Universal Music Finland Oy
040 508 8190
universalmusic.fi/

Linkit

Promokuvat

Keikat

Pääyhteistyökumppanit