CENTRAL LINE MUKANA UUDESSA SUPPORT TAMPERE -KONSEPTISSA

Support Tampere on uusi tapahtumakonsepti ja nimensä mukaisesti ylistys Tampereelle. Kotikaupunkimme tulee olemaan keskeinen osa sekä keikkailtoja että oheistuotteita. Uusi kokonaisuus polkaistaan käyntiin jo tämän vuoden puolella, sillä ensimmäinen keikkailta järjestetään perjantaina 30.12. Olympiassa.

Lähtökohtaisesti aina Olympiassa järjestettävissä tapahtumissa johtoajatuksena on, että jokaisella kerralla mukana on myös tamperelaisia artisteja. Avajaisillassa 30.12. lavalle nousee peräti kolme tamperelaista nimeä: CostiJami Faltin sekä Pajafella. Tulevissa tapahtumissa pyritään tarjoamaan näyttöpaikkoja myös toistaiseksi tuntemattomammille paikallisille nouseville kyvyille.

”Hyviä keikkakonsepteja ei tietenkään koskaan voi olla liikaa. Lisäksi Tampereella on valtavasti hyviä bändejä ja artisteja, ja Olympia paikallisena keikkapaikkana haluaa luonnollisesti olla mukana tukemassa paikallista musiikkia ja meininkiä.”, Olympian promoottori Marko Nikula kommentoi.

Ensimmäisessä vaiheessa myyntiin tulee musta, logolla varustettu t-paita, joka on ensimmäistä kertaa saatavilla avajaisillassa Olympiassa 30.12. Tarkoitus on tulevaisuudessa laajentaa tuotevalikoimaa myös moniin muihin tuotteisiin.

Konseptin taustalla vaikuttavat yhteistyössä Tampere United, Markkinointitoimisto TREIL, Olympia sekä Central Line entertainment.

Ota samalla seurantaan Instagram-tili @supporttampere.

***
COSTI

Costi on tamperelainen, asennetta ja voitontahtoa huokuva rap-artisti, joka leikkaa hallitusti keskelle kenttää. Urheilutaustainen Costi hakee sanoituksissaan paljon viitteitä toisen intohimonsa, sportin parista. Musiikillisesti inspiraatiota on ammennettu esimerkiksi italialaisesta soundista.

Taidokkaita ja merkityksellisiä riimejä kirjoittava PME Recordsin kanssa yhteistyötä tekevä Costi julkaisi ensimmäisen EP:nsä ”SAFARI” joulukuussa 2021. Musiikkiuran alku ulottuu kuitenkin jo vuoteen 2016. Lupaava artisti nostettiin hieman EP:n julkaisun jälkeen YleX:n Läpimurto 2022 -listauksen ehdokkaaksi. Seuraavana askeleena ”SAFARI” EP:stä artisti on julkaissut tamperelaisuutta korostavan singlen STILL TRE yhdessä Jami Faltinin kanssa, vieraillut sekä JVG:n tuoreella Verkkareis että Joe L:n Deep Down -kappaleilla, ja julkaissut menestyksekkäästi omaa tuotantoaan – singlet meikä matadori (feat. Sexmane), Kangastus sekä Magaluf antavat esimakua Costin tulevalta debyyttialbumilta.

Karismaattinen, tiukan focuksen pitävä artisti tietää mitä kohti on menossa – ja tämä näkyy määrätietoisesti kaikessa tekemisessä. It’s LIMBO era.

***

JAMI FALTIN

Jami Faltinin tarina on ainutlaatuinen. Hän on kasvanut kahdessa maassa – Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsin kielellä alkoi myös riimittely. Hän kirjoitti runoja elämästään Tukholman lähiöissä. Vuonna 2017 hän voitti Ortens bästa poet -lavarunouskilpailun ja päätyi kiertämään naapurimaan lavoja omia runojaan lausuen. Urapolku ruotsiräppiin oli avautumassa, mutta sitten elämän pyörteet toivat hänet takaisin Suomeen.

Nykyään Tampereella vaikuttava räppäri on pitänyt homman aitona. Hänen musiikkinsa käsittelee usein elämän nurjaa puolta, rikollisuutta sekä taistelua köyhyyttä ja syrjintää vastaan. Kummallakin kielellä taitavasti kirjoittava räppäri on valloittanut kuulijoitaan suoralla ja itsevarmalla ulosannillaan. Hän kertoo kirjoittavansa tekstinsä aina siten, että pystyy räppäämään ne livenä samalla tavalla.

Vuonna 2020 Jami julkaisi debyytti-EP:nsä nimeltä ”TRAPSTAR”. Seuraavana vuonna julkaistu ”AMG”-single on muodostunut oikeaksi UG-hitiksi. Debyyttialbumi “Kerrostalo” julkaistiin heinäkuussa keräten paljon ylistystä, kehuja sekä useita listaviikkoja albumilistalla. Artistin uusin julkaisu on Costin kanssa tehty yhteisbiisi ”Magaluf”, joka nousi aina Suomen Spotifyn sijalle 2. Tuotannon laatu paranee jatkuvasti, momentum kasvaa ja tällä hetkellä Jami Faltin työstää seuraavaa pitkäsoittoaan itsenäisenä artistina.

PAJAFELLA

Tamperelainen trap-artisti Pajafella sainattiin PME:lle vuonna 2015. Tätä ennen artisti oli julkaissut omakustanne-mixtapen Näsinneulahigh, jonka musiikkivideot kappaleisiin Intro, Paljon Pajaa ja Näsinneulahigh herättivät räppi-kansan huomion YouTubessa. Keväällä 2016 Pajafella julkaisi ensimmäisen EP:nsä Luukku Auki, jota seurasi EP Luukku Auki 2 marraskuussa 2017. Pajafella edustaa uutta, modernimpaa suomiräpin/träpin aaltoa ja hänen huhtikuussa (4/20) julkaistu EP:nsä Fella, fella, fella sai osakseen paljon kiitosta sekä faneilta että medialta.

***

www.olympiakortteli.fi

Tuure Kilpeläinen lähtee kevätkiertueelle 2023 – KEVÄTTAIKA

Kevään 2023 kiertueella Tuure Kilpeläinen esittää erikoiskokoonpanossa kirjoittamiaan lauluja, jotka hän on tehnyt sekä itselleen, että muille artisteille. 

 

”Useat muille tehdyt biisit ovat lähteneet henkilökohtaisesta tilanteesta, olen kirjoittanut ne itselleni, joskus äidilleni tai jollekin läheiselle ihmiselle. Haluan jakaa näitä tarinoita tällä erikoiskiertueella, avata taustoja laulujen synnystä. Esityksessä kuullaan myös aikaisempaa soolotuotantoa, sekä  uusia, vielä julkaisemattomia biisejä. Jokainen ilta on vähän erilainen, ytimessä ovat tekstit ja läsnäolo.”

 

Mukana kiertueella on äänitaiteilija Teho Majamäki, joka luo esitettäviin lauluihin elokuvallisen maiseman. Kiertue on ainutkertainen tällä kokoonpanolla, eikä sitä nähdä aivan heti uudelleen. Samalla kiertue on silta kohti uutta, myöhemmin kuultavaa soolotuotantoa. Uutta musiikkia on luvassa vuoden 2023 aikana.

 

Tuure Kilpeläinen 

on viidesti Emma-palkittu laulaja-lauluntekijä, jonka laulut ovat tulleet tutuiksi radiokanavilta, sekä lukuisilta kiertueilta Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani -yhtyeen esittäminä. Kilpeläinen on ollut mukana kirjoittamassa lauluja, joita ovat levyttäneet mm. Vesa-Matti Loiri, Jonna Tervomaa, Vuokko Hovatta, Samuli Edelmann, Anna Puu, Kuumaa, Elias Gould ja Lili & Luna. Ennen Karavaania hän on julkaissut sooloalbumeja vuosina 2003-2006. Viime syksynä Tuuren ja Kaihon Karavaanin polut erkanivat ja nyt lauluntekijä suuntaa kohti uudenlaista maisemaa. Kevättaika-konsertti on uutta maisemaa ja soolotuotantoa ennen koittava erikoiskonsertti. Myöhemmin on luvassa jotakin muuta.

 

Teho Majamäki

on pitkän linjan muusikko, jonka tehtävä on  luoda läsnäolevia ja intuitiivisella tavalla luotuja tiloja. Teho on tunnettu duopari mm. Ismo Alangon, Tapani Rinteen sekä monien ulkomaisten artistien kanssa. Instrumenttejä hänellä ovat pääasiassa melodiset lyömäsoittimet erilaisten eksoottisten, klassisten ja elektronisten lyömä- ja kosketinsoittimien ohessa. Teho Majamäki julkaisi ensimmäisen soololevynsä “Travelogue” vuonna 2016.  Hän on tehnyt lisäksi useita teatteriproduktioita, joihin hän on luonut omaleimaisen äänimaailman.  

 

TUURE KILPELÄINEN

KEVÄTTAIKA

 

22.03.2023 Espoo, Tapiolasali

24.03.2023 Savonlinna, House Of Olaf

25.03.2023 Tuusula, Krapin Paja

26.03.2023 Kouvola, Pato Areena

31.03.2023 Salo, Teatteri Provinssi

01.04.2023 Hyvinkää, Hyvinkää-Sali

02.04.2023 Pori, Kaupunginteatteri

12.04.2023 Kuopio, Kaupunginteatteri

13.04.2023 Raahe. Raahesali

14.04.2023 Vaasa, Ritz

15.04.2023 Mikkeli, Mikaeli

21.04.2023 Oulu, Pohjankartanon Sali

22.04.2023 Rovaniemi, Korundi

23.04.2023 Inari, Sajos

26.04.2023 Helsinki, Aleksanterin Teatteri

29.04.2023 Turku, Teatro

30.04.2023 Tampere, G Livelab

 

Liput myynnissä MA 12.12.2022 klo 12:00

Liput myy Ticketmaster, Lippupiste, Tiketti, Krapin verkkokauppa, Digilippu ja Netticket. Liput löydät täältä:

 

Seuraa Tuure Kilpeläistä täällä: Facebook Instagram

 

Haastattelupyynnöt:

Meri.Timgren@umusic.com 

+358 50 5455770

 

Kiertueen Järjestäjä:

Petri Ekman / Central Line Entertainment

petri.ekman@centralline.fi

+358 400 866 413

Malla Collin tarjoilee Pusuja ja Puranaa syksyn pimeneviin iltoihin, uusi single ulkona!

Rovaniemeläinen Malla Collin julkaisi uuden singlensä “Pusuja ja Puranaa” tänään perjantaina 02.12.2022. Eroprosessissa koko tunnekarusellin läpikäymisen jälkeen saapuu lopulta hyväksyminen. “Pusuja ja Puranaa” on tarina siitä, kun kipu alkaa helpottaa ja ollaan vihdoin valmiita siirtymään eteenpäin, vaikkei omat jalat olisikaan vielä riittävän vahvat seisomaan itsekseen. Malla on säveltänyt ja sanoittanut kappaleen yhdessä tuottaja Väinö Walleniuksen sekä Henri Växbyn kanssa. 

Malla Collin on koko Suomen tunnistama mainoskasvo, joka on tehnyt uraa niin teattereiden lavoilla kuin tv-sarjoissakin. Mallan esikoissingle “Märempii Unii” on pyörinyt Spotify:ssa jo mukavat  100,000 kertaa ja Italo Moncadan kappaleeseen ohjaama musiikkivideo noteerattiin ehdokkuudella Oulun musiikkivideofestivaalien kotimaisessa kilpailussa.

 

Katso musiikkivideo tästä!

Seuraa Malla Collinia Instagram | Facebook | Spotify

 

Lisätiedot, esiintymiset sekä haastattelupyynnöt:

Julkaisija / Central Line Entertainment 

Lauri Holopainen 

lauri.holopainen@centralline.fi

+ 358 50 331 2022

 

Ohjelmatoimisto / Central Line Entertainment Petri Ekman

Petri Ekman

petri.ekman@centralline.fi

+358 400 866413

JUHA TAPIO – ELÄVIEN MAASSA 2023 KONSERTTISALIKIERTUE

Sekä artistin itsensä että fanien hartaasti odottama ja toivoma konserttisalikiertue on nyt täällä! Kiertue starttaa Hyvinkäältä maaliskuussa päättyen Helsingin Savoy Teatteriin huhtikuussa.

Ensi kevään kiertueella Juhan ja hänen jo käsitteeksi muodostuneen livebändinsä  kiertäessä elävien maata yleisö pääsee kokemaan paitsi suurimmat hitit myös rakastetuimmat laulut koko uran varrelta. Elävien maassa-kiertue on  myös  uuden albumin levynjulkaisukonsertteja, joten kiertueella alla ilmestyvän uuden albumin voimakkaat, ennen kuulemattomat biisit ja tarinat kuullaan ensi kertaa näissä saleissa.

Monelle kuulijalle juuri konserttisaleista on muodostunut se rakkain tapa kokea Juha Tapion keikat: pitkät, kiireettömät illat joihin mahtuu paitsi isoa ääntä suvantoineen, myös isoja kertomuksia, tunteita ja oivalluksia. Uusien ja vanhojen tuttujen laulujen kautta eletään koko elämän kirjo kipuineen ja iloineen, kaikki yhdessä täällä Elävien maassa.

Iloitaan ja liikututaan, Ja varmasti jorataankin. Sääennuste lupaa hurmosta Elävien maahan!

 

ELÄVIEN MAASSA 2023

TO 02.03.2023 Hyvinkää, Hyvinkää-Sali

PE 03.03.2023 Oulu, Madetojan Sali

LA 04.03.2023 Jyväskylä, Paviljonki

PE 10.03.2023 Hämeenlinna, Verkatehdas

LA 11.03.2023 Turku, Logomo

SU 12.03.2023 Tampere, Tampere-talo

TO 16.03.2023 Mikkeli, Mikaeli

PE 17.03.2023 Kajaani, Kaukametsä

LA 18.03.2023 Kuopio, Musiikkikeskus

SU 19.03.2023 Lappeenranta, Lappeenranta-Sali

PE 24.03.2023 Porvoo, Taidetehdas

LA 25.03.2023 Lahti, Sibeliustalo

LA 01.04.2023 Helsinki, Savoy Teatteri

 

Liput myy Ticketmaster ja Lippupiste: Liput löydät täältä

Seuraa Juha täällä Facebook Instagram

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi
+358 50 473 9454

 

Kiertueen Järjestäjä:

Petri Ekman / Central Line Entertainment

petri.ekman@centralline.fi

+358 400 866 413

EDU KETTUNEN – CITY BY THE SEA

Edu Kettusen 17. albumi City By The Sea julkaistaan keväällä 2023. Albumi on hänen uransa ensimmäinen englanninkielinen albumi.

”Ura alkoi englanniksi Broadcastin riveissä ja senkin jälkeen enganninkieli on koko ajan kulkenut mukana. Olen tehnyt enkkutekstejä muille, originaaleja ja käännöksiä. Tekstintekijänä, ylipäätään, olen ”kotoisin” englanninkielisestä laululyriikasta (Steely Dan, Jackson Browne, Joni Mitchell, Bernie Taupin…). Nyt hetki tuntui oikealta tehdä oma albumi ”kolmannella kotimaisella”. Ei sen kummempaa.”

Keväällä 2023 tulevan kiertueen konserteissa kuullaan siis englanninkielisiä uusia Edun kappaleita, mutta myös toki suomenkielisiä klassikoita uran varrelta.

 

CITY BY THE SEA – kiertueen konsertit:

ke 13.04.2023 Tampere-talo, pieni-sali

to 20.04.2023 Helsinki, Aleksanterin Teatteri

su 23.04.2023 Kouvola, Pato-Klubi

la 29.04.2023 Hämeenlinna, Suisto-klubipe

05.05.2023 Järvenpää-talo

la 06.05.2023 Kajaani, Kaukametsän Salisu

07.05.2023 Nurmes, Hannikaisen Sali

to 11.05.2023 Turku, Logomon, Teatro

pe 12.05.2023 Kangasala-talo

la 13.05.2023 Pori, Kehräämö Live

pe 19.05.2023 Espoo, Louhisali

 

Edu Kettunen – laulu, kitara

Mika Kuokkanen – kitara, taustalaulu

”Irina Björklund vie ilmastorauhan uudelle tasolle – tavalla, joka todella koskettaa”

Haikuja Ihmiskunnalle -syntymäpäiväkiertue luonnon ja rauhan asialla helmikuussa 2023

”Taiteilija ja laulaja Irina Björklund tekee todeksi sen mistä moni vain haaveilee: luo taidetta,
koskettaa, herättää ja muuttaa maailmaa. Ei saarnaten tai paasaten vaan kuulijaa kauniisti haikulla silittäen. ”Villi luonto on palautettava maapallollemme”, Irina vetoaa yleisöön konserttiteoksensa Haikuja ihmiskunnalle ensi-illassa, Pikku-Finlandiassa.” –Marjo Rantanen

Syyskuussa Irina Björklund julkaisi esikoiskirjansa, Haikuja ihmiskunnalle. Helmikuussa hän täyttää 50-vuotta ja juhlistaa tapahtumaa kiertueella.

”Puoli vuosisataa saattaa kuulostaa jo jonkinlaiselta saavutukselta – mutta maailmanhistorian
kannalta vain hyttysen hönkäykseltä. En osaa katsoa vain omaa elämääni, vaan sitä suurta kuviota;
mitä tuhoa olemmekaan planeetallamme lyhyessä ajassa saaneet aikaiseksi, ja mitä mahdollisuuksia
meillä jokaisella on arjessamme tehdä asialle jotakin. Taide on minun tapani tehdä jotakin, samoin
kuin Minun Mereni -kummius.”–Irina Björklund

Ensiesitys Haikuja Ihmiskunnalle -konsertista koettiin Helsingissä Pikku-Finlandiassa 24.09.2022.
“Irina aloittaa koskettavasti kappaleilla Laula, tyttö ja Siemen istuta. Tunnelma kasvaa ja kehittyy
pohjoisen surumielisyydestä kohti iloa ja voimaa. Jo illan ensihetkistä suunta on selvä, Irina saa
herätettyä yleisön taiteen keinoin muistamaan omaa elämäänsä, kaipaamaan ja rakastamaan.
(…)
Työryhmän keskinäinen tunnelma ja huumori paljastuvat välispiikeissä, nauru antaa yleisölle
juuri sopivasti lisää virtaa. Vakavat faktat tarvitsevat vastapainoa ja rentoutta huumorista, jottei
yleisö uuvu. Sama toiveikas tunnelma jatkuu koululaisten videoissa ja terveisissä: kiitos kun
istutatte puita, planeetta tarvitsee apuanne. Ennenäkemätön ja viimeisen päälle mietitty
elämyskonsepti on tapahtumana aivan omaa luokkaansa, ja juuri sen tunnelma tekee tästä yhden
tulevan vuoden parhaimmista konserttikiertueista.”
–Marjo Rantanen, tunnelmamuotoilun pioneeri, tietokirjailija ja Vuoden puhuja 2019.

Irina Björklund & The Shubie Brothers: Haikuja Ihmiskunnalle -syntymäpäiväkiertue

TO 09.02.2023 Tampere, G-Livelab
PE 10.02.2023 Turku, Konserttitalo
LA 11.02.2023 Mikkeli, Mikaeli
SU 12.02.2023 Hyvinkää, Hyvinkää-Sali
PE 17.02.2023 Lahti, Möysä
LA 18.02.2023 Vaasa, Ritz
PE 24.02.2023 Pieksämäki, Poleeni
LA 25.02.2023 Espoo, Louhi-sali

Liput tästä.

 

Lavalla nähdään Irina Björklund, Janne Haavisto, Miikka Paatelainen, Mamba Assefa, Jussi Jaakonaho ja Jukka Kiviniemi. Kuva: Iiro Kaukiainen

 

Lue Marjo Rantasen arvostelu tästä.

Seuraa Irina Björklundia Facebook Instagram

Seuraa Haikus for Humanity – konseptia Facebook Instagram

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jaana Ekman
jaana.ekman@centralline.fi

Keikkamyynti:
Ossian Marttala
ossian.marttala@centralline.fi

Konserttiarviointi: Irina Björklund vie ilmastorauhan uudelle tasolle – tavalla, joka todella koskettaa.

Maailmanrauha on suuri tavoite, mutta sillä myös pelastetaan yksi pieni planeetta. Metsien monimuotoisuutta on suojeltava, kuluttamista ja tuhoamista hillittävä – ja viimeistään nyt, ihmisen pitää herätä ja katsoa totuutta peiliin. Ilmastosta on puhuttava kuin rauhasta, koska sitä se myös todellisuudessa on.

 

Taiteilija ja laulaja Irina Björklund tekee todeksi sen mistä moni vain haaveilee: luo taidetta, koskettaa, herättää ja muuttaa maailmaa. Ei saarnaten tai paasaten vaan kuulijaa kauniisti haikulla silittäen. ”Villi luonto on palautettava maapallollemme”, Irina vetoaa yleisöön konserttiteoksensa Haikuja ihmiskunnalle ensi-illassa, Pikku-Finlandiassa

 

Ihmisen pitää tehdä ensin rauha itsensä kanssa

 

Ilta alkaa enteilevästi puiden huminalla, kun lavalle saapuu The Shubie Brothers lämmittelemään. Jopa sielunhoidollisen tason saavuttavasta rennosta tyylistään tunnetut huippumuusikot Janne Haavisto, Miikka Paatelainen, Mamba Assefa, Jussi Jaakonaho ja Jukka Kiviniemi lunastavat kaikki odotukset. Perkussionisti Assefan sielukkaat rytmit käynnistävät paatuneimmankin sydämen uuteen rytmiin. Teen mielessäni aikamatkan lapsuuteni mummin saareen, joka oli täynnä auringossa kylpeviä koivuja, joskus jopa musiikkiakin. Siellä saaren luontoa kunnioitettiin, mitään ei heitetty pois eikä mitään tuhlattu. Mieleni rentoutuu letkeän bändin käsissä. 

 

Irina aloittaa koskettavasti kappaleilla Laula, tyttö ja Siemen istuta. Tunnelma kasvaa ja kehittyy pohjoisen surumielisyydestä kohti iloa ja voimaa. Jo illan ensihetkistä suunta on selvä, Irina saa herätettyä yleisön taiteen keinoin muistamaan omaa elämäänsä, kaipaamaan ja rakastamaan. Nimeän Irinan mielessäni ihmiskunnan peppi pitkätossuksi, niin aito ja päättäväinen laulajan lavakarisma on koko illan. Sopivaan asenteeseen ei tarvita pitkiä luentoja, vaan kolme sopivan pituista asiantuntijapuheenvuoroa kuten Pepe Forsberg, Eija Tanskanen ja CMI:n Janne Taalas johdattavat mielen juuri oikeaan genreen. Moni yllättyy illan aikana kuullessaan itsensä presidentti Martti Ahtisaaren äänen ja rauhaa rakentavan puheen. Puhe ja musiikki todellakin kuuluvat yhteen, Irinan toimiessa illan seremoniamestarina. 

 

Parantava haiku

 

On väliä, puhummeko maailman tuhoutumisesta vai maailman monimuotoisuudesta. Jälkimmäiseen keskittyminen vapauttaa ihmisen luovuuden ja kekseliäisyyden – ehkä jopa yllättävässä määrin. Irina muotoilee tärkeän ilmastosanoman juuri siihen muotoon, mitä on odotettu jo pitkään: Älä paasaa, näytä se. Olemme turtuneet pitkiin ja syyllistäviin kirjoituksiin ja puheenvuoroihin, joissa jahdataan sormi pystyssä pelkkiä syyllisiä ilmastomuutokseen. Irina kiteyttää kaiken olennaisen haikun rytmeihin 5-7-5 ja paketoi lahjansa ihmiskunnalle, hymyillen voittajahymyään. Hän laulaa ja elää todeksi juuri ilmestyneen Haikuja ihmiskunnalle -kirjansa helmiä. Haiku ei ole maailman hautajaiset, vaan lohduttava aikamatka nostalgiaan ja menneeseen aikaan. Mutta suurin uhka ilmastolle on rauhaton ihminen. Muutos alkaa itsestä, eikä sen kauempaa kuin omien elintapojen takapihalta.

 

Ennennäkemätön tapahtumakonsepti

 

Pikku-Finlandian sali on täynnä tunnelman elementtejä: sopivan intiimi ja pehmeä arkkitehtuuri materiaalinaan puu, hyvä happi, tunnelman mukaan vaihtuvat värivalot, palkittu livejazzbändi, upeat graafiset videot ja Janne Haaviston ja Yann Chapus’n uskomattoman elävä kuvitus, vierailijoiden videoterveiset ja maailman koululaiset etänä. Aito vuoropuhelu liven ja virtuaalin välillä onnistuu yhteen puhaltavan työryhmän ansiosta. Irina luo ympärilleen samaan aikaan kansainvälisen heimon, johon sinäkin kuulut ja todellisen happy placen, onnen kuplan. Katsojaa uitetaan läpi lähes kolmituntisen esityksen, kuin kevyttä höyhentä. Tunnelmaa vaalitaan ja sen sopivasta keveydestä pidetään huolta. 

 

Katsomalla videoita istutat puita

 

Maailma pelastetaan luopumalla, laulamalla ja rakastamalla. Irina istuttaa jokaiseen kuulijaan onnen siemenen, joka vielä pitkään illan jälkeenkin kuplii ihon alla ja saa mielen hyräilemään omia haikuja. Turha vakavuus on poissa ja tilalle astuu yllättäjinä iloa, energiaa ja maailman raikkain ääni täynnä toivoa: Tänäänkin istutetaan puita, kiitos konsertin tuoton ja yleisön

 

Yksi vaikuttavampia ja rakastettavimpia hetkiä illan aikana on virtuaaliduetto avioparin Irinan ja Peter Franzénin välillä. Irina osoittaa laulajana vakuuttavaa muuntautumiskykyä, välillä koko kansan rakastama rauhantekijä kesyttää melodiat sahalla soittaen. Irina on valmistellut konserttia kolme vuotta ja saanut inspiraation Sir David Attenboroughin Yksi elämä, yksi planeetta -kirjasta. Hyvä valmistelu näkyy paitsi läsnäolon voimana myös asiapohjan laadussa. Maapallon nisäkkäistä enää 4% on villieläimiä, ihmisiä 30%. Suurin osa eläimistä päätyy tavalla tai toisella ruokalautaselle.

 

Varmaa on yksi asia: ihminen ei suojele sitä josta ei välitä. Eikä ihminen välitä sellaisesta, jota ei ole kokenut. Meidän täytyy oppia elämään luonnon kanssa, ei sitä vastaan. Ja pitää oppia keräämään hyvää sieltä, mistä se on eniten kerättävissä. Katsomalla videoita istutamme puita, ja jokainen Irinan video YouTubessa tuottaa uusia puita. ”Katso itseäsi peiliin, ja mieti mitä voisit muuttaa. Mistä voisit ehkä luopua?”, Irina kysyy lempeästi välispiikeissään. Voisiko ylimääräisen makkarapaketin jättää hyllyyn. Niin, voisiko?

 

Tunnelman voima on toiveikkuuden voimaa

 

Työryhmän keskinäinen tunnelma ja huumori paljastuvat välispiikeissä, nauru antaa yleisölle juuri sopivasti lisää virtaa. Vakavat faktat tarvitsevat vastapainoa ja rentoutta huumorista, jottei yleisö uuvu. Sama toiveikas tunnelma jatkuu koululaisten videoissa ja terveisissä: kiitos kun istutatte puita, planeetta tarvitsee apuanne. Ennenäkemätön ja viimeisen päälle mietitty elämyskonsepti on tapahtumana aivan omaa luokkaansa, ja juuri sen tunnelma tekee tästä yhden tulevan vuoden parhaimmista konserttikiertueista.

 

Ilta herättää ajattelemaan laajemminkin omaa elämää: miten elän, kenen kanssa, mihin annan aikaani? Ahnehdinko jotain liikaa? Irina ei ole somessa muuta kuin artistisivun muodossa, eikä hän viihdy julkisuudessa. Se laittaa pohtimaan omiakin arvoja: pitääkö kaiken olla kaupan? Konsertti loppuu samoihin tuulessa huojuviin koivukaunottariin, kuin millä ilta alkoi. Jos metsä osaisi laulaa, olisi sillä Irinan ääni. Kiitos Irina, olet tehnyt suuren työn joka kasvattaa puita ja viisautta, vielä pitkään tämänkin illan jälkeen. 

 

On tullut aika palata kotiin. 

Jospa avaisin oven suurempaan maailmaan, omalle takapihalle.

 

Marjo Rantanen

Kirjoittaja on tunnelmamuotoilun pioneeri, tietokirjailija ja Vuoden puhuja 2019.

 

Kirja: Irina Björklund, Janne Haavisto & Yann Chapus. Haikuja ihmiskunnalle, Viisas Elämä, 2022.

 

JANNA, JESSE KAIKURANTA JA KAIHON KARAVAANI JULKAISIVAT JOULUKAPPALEEN

Janna, Jesse Kaikuranta ja Kaihon Karavaani yhdistivät voimansa tunnelmallisella joulukappaleella Gloria. Kappaleen julkaisun myötä käynnistyi myös artistien yhteinen koko Suomen kattava joulukiertue.

Gloria on tunnelmallinen taidonnäyte, jossa Suomen lahjakkaimpiin laulajiin lukeutuvat Janna ja Jesse Kaikuranta pääsevät loistamaan parhaimmillaan. Kappaleessa yhdistyvät perinteinen, kaunis joulutunnelma ja erilaisia elämäntarinoita maalaavat lyriikat. Kappaleen tekijöinä kuullaan Kaihon Karavaanin lisäksi Jarkko Meretniemi sekä Timo Kiiskinen. Tuottajana toimi Sampo Haapaniemi.

Jannan taidokkaalle tulkinnalle on tunnusomaista herkkyys ja vahvuus, jotka yhdistyvät vahvoihin kertosäkeisiin ja koskettaviin teksteihin. Artisti julkaisi marraskuussa pidemmän tauon jälkeen tunteikkaan Niin kauan ku me eletään -singlen. Janna työstää tällä hetkellä uutta musiikkia, jonka julkaisu jatkuu keväällä 2023.

Jesse Kaikuranta viettää tänä vuonna 10. juhlavuottaan artistina. Rakastetun laulajan ura starttasi vauhdikkaasti kymmenen vuotta sitten ensimmäisen The Voice of Finland -kilpailun myötä. Jesse Kaikuranta on julkaissut kolme albumia ja tehnyt laulajan uran ohessa myös musiikkiteatteria. Artisti julkaisi syksyllä uuden Kotimaa-singlen.

Kaihon Karavaanin vastustamaton svengi, laaja musiikillinen kirjo ja ylittämätön energia yhdistettynä jokaisen bändin jäsenen yksilölliseen taituruuteen on aina luonut ainutlaatuisen keikkakokemuksen. Yhtyeessä pitkään solistina toiminutta Tuure Kilpeläistä ei tällä kertaa kiertueella nähdä, mutta mukana ovat yhtyeen Rocka Merilahti (kitara), Jiri Kuronen (kosketinsoittimet, haitari), Aarne Riikonen (perkussiot), Jarno T. Karjalainen (basso) ja Glorian tuottajana toiminut Sampo Haapaniemi (rummut).

Kappaleen pääset kuuntelemaan tästä.

Gloria sai ensiesityksensä Jannan, Jesse Kaikurannan ja Kaihon Karavaanin yhteisellä joulukonserttikiertueella, joka käynnistyi 26.11. lauantaina. Liput joulukiertueelle täältä.

26.11. Lahti, Ristinkirkko
28.11. Hämeenlinna, Hämeenlinnan kirkko
30.11. Joensuu, Joensuun kirkko
1.12. Kotka, Kymin kirkko
2.12. Mikkeli, Pitäjänkirkko
3.12. Salo, Uskelan kirkko
7.12. Oulu, Oulun Tuomiokirkko
9.12. Forssa, Forssan kirkko
10.12. Naantali, Naantalin kirkko
13.12. Tampere, Kalevan kirkko
21.12. Helsinki, Paavalinkirkko

Janna somessa:
InstagramFacebook

Jesse Kaikuranta somessa:
InstagramFacebook

Kaihon Karavaani somessa:
InstagramFacebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
puh. 050 5455770

Suosittu Pelti Auki! -festivaalikiertue tulee taas! 

Mukana kiertueella Petri Nygård, Erika Vikman, Pasi ja Anssi, Movetron, Faija, Waldo’s People ja Pandora.

 

Suuren suosion saavuttanut Pelti Auki! Festivaalikiertue saa jatkoa ensi keväänä. Kiertue kiertää ympäri Suomen maalis-huhtikuussa 2023. Kehitelty versio kantaa nimeä Pelti Auki! Festivaali 2.0. Kiertuetta tähdittää maan heittämällä kovin bilekattaus: Petri Nygård, Erika Vikman, Pasi ja Anssi, Movetron, Faija sekä Waldo’s People. Kiertueen juontajana toimii Roosteeni, ja tapahtuman DJ:nä nähdään tietenkin Pelti Auki legendaksi muodostunut viihdyttäjä DJ Toivonen. Pelti kiinni -sanonta saa jälleen kerran aivan uuden merkityksen, kun Pelti Auki saa irrotella luvan kanssa ja niin sanotusti päätyyn saakka.

 

Pelti Auki kiertue sisältää 10 varsinaista festivaalia sekä myöhemmin julkaistavat viralliset Pelti Auki Pre- ja Afterpartyt. Vuonna 2021 järjestetty kiertueella oli useita loppuunmyytyjä paikkoja ja luotto Pelti Auki yleisöön on sen suhteen että niitä nähdään tällä kiertueella lisää! 

 

Illan artistien lisäksi tapahtumassa on luvassa oheisohjelmaa ja kilpailuja. Kiertueen kuulijoiden kannattaa myös pitää korvat auki – koskaan ei tiedä, missä jatkot ovat! Oheisohjelmaan lukeutuu muun muassa dildobingo sekä juomapelejä ja pleikkapelejä sisältävä Lounge. Illan aikana nähdään myös Heated Crew:n kuuma tanssiesitys. Esitys on näyttävä, energinen sekä kuuma. Tanssijalka alkaa varmasti vipattamaan tästä esityksestä. 

 

”Kattaus parasta bilemusaa ja viimeisen päälle oheisohjelmaa niin saadaan aikaan vuodet parhaat bileet. Ensimmäinen Pelti Auki kiertue oli loppuunmyyty monessa paikassa joka oli osoitus tämän toimivuudesta. Tämä on Pelti Auki 2.0!”, kiertueen promoottori Henri Ekman kommentoi

 

 

Pelti Auki! Festivaalikiertue kiertää Suomea seuraavasti:

 

Pelti Auki Preparty: TBA 

 

PE 10.03.2023 Pori, West Arena 

  • Petri Nygård, Erika Vikman, Movetron, Faija 

PE 17.03.2023 Turku, Viking Grace

  • Petri Nygård, Movetron, Faija 

LA 18.03.2023 Turku, Viking Grace 

  • Petri Nygård, Pasi ja Anssi, Waldo’s People

LA 25.03.2023 Oulu, Tullisali

  • Petri Nygård, Erika Vikman, Waldo’s People, Faija 

LA 01.04.2023 Kauhajoki, IKH Arena 

  • Petri Nygård, Erika Vikman, Movetron, Faija

PE 14.04.2023 Jämsä, Himos Areena 

  • Petri Nygård, Erika Vikman, Movetron

LA 15.04.2023 Jämsä, Himos Areena 

  • Petri Nygård, Pasi ja Anssi, Waldo’s People 

PE 21.04.2023 Lempäälä, Bläk Boks 

  • Petri Nygård, Pandora, Movetron, Faija 

LA 22.04.2023 Tuulos, Kapakanmäki

  • Petri Nygård, Erika Vikman, Faija 

LA 29.04.2023 Kalajoki, Merisärkkä

  • Petri Nygård, Pasi ja Anssi, Movetron, Faija 

 

Pelti Auki Afterparty: TBA

 

Kaikki kiertueen liput tulevat myyntiin torstaina 1. joulukuuta klo 12:00 Ticketmasterissa, Lippupisteessä tai Tiketissä. Risteilyliput ovat myynnissä Viking Linen nettisivuilla. 

Liput:

30€ – 42€ ennakkoon (sisältää palvelupalkkiot)

40€ – 50€  ovelta

 

www.peltiauki.fi

Instagram: https://www.instagram.com/peltiauki/

Facebook: https://www.facebook.com/peltiauki

TikTok: https://www.tiktok.com/@peltiaukifestivaali

 

Petri Nygård

Petri Nygård nousi kansan tietoisuuteen hitillään Vitun suomirokkia 2000-luvun alussa. Levy myi kultaa ja Petri voitti Emma-palkinnon Vuoden ilmiöstä. Petrin comeback tapahtui vuonna 2009, jonka jälkeen artisti on julkaissut lukemattoman määrän kultaa ja platinaa myyneitä klassikkohittejä, kuten Selvä päivä, Märkää, Onko sulla pokkaa? sekä Kippis kulaus. 2016 julkaistu jättihitti Pannaan Suomi Kuntoon on striimannut jo nelinkertaista platinaa, ja sittemmin Nössö-single nousi listojen kärkeen ja yltää pian samaan nelinkertaiseen platinaan.

 

Erika Vikman 

Mökkitie Recordsille sainattu, suomenkielistä diskopoppia esittävä, Erika Vikman nousi koko kansan suosioon Cicciolina -kappaleellaan sekä menestyksellään Uuden Musiikin Kilpailussa. Vikmanin nauttii raja-aitojen kaatamisesta niin musiikissaan kuin muillakin elämänalueillaan. Kappaleet tehdään pilke silmäkulmassa, mutta syvyyttäkin löytyy ja kappaleiden teksteissä käsitellään vakaviakin teemoja. Musiikissa kuuluu sekä menneiden vuosikymmenten että muun muassa Kikan vaikutus. Erika Vikman nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin syksyllä 2021.

 

Pasi ja Anssi

Suomen tunnetuin bileduo Pasi ja Anssi on julkaissut lukuisia tuplaplatinaa ja platinaa myyneitä hittejä mm. Kakkuu Järvellä, Tää On Se Maa ja Maailman onnellisin maa. Yhtyeen versio Mahtava peräsin ja pulleat purjeet- klassikosta valittiin vuoden 2018 viralliseksi kesähitiksi ja kappaleen musiikkivideo oli julkaisuvuonna Suomen katsotuin video YouTubessa. Kaikenkaikkiaan bändin humoristisia musiikkivideoita ja biisejä on kuunneltu YouTubessa ja Spotifyssä jo yli 100 miljoonaa kertaa.

 

Movetron

Kyllä, lähenee 30 v rajapyykkiä  ja bändi on ihan superhyvässä iskussa. Tämä johtuu siitä, että biisit kestävät aikaa ja me ollaan aika moni eletty niiden kanssa. Soundi on tätä päivää. Tämä bändi elää ikuisesti.

 

Faija 

Faijalla eli tosielämässä Aaron Martikaisella on pitkä tausta musiikin parissa. Pianoa ja klassista kitaraa konservatoriossa soittanut Aaron on Sibelius-lukion kasvatti. Faijan esikoissingle Olutta ja mennyttä (feat. Tauski) julkaistiin vuonna 2018 ja se on striimannut  platinaa. Myös muut singlet ovat olleet menestyksekkäitä; muun muassa single Suomalaisen miehen kyyneleet on ylittänyt platinarajan ja sen musiikkivideota on katsottu jo yli 3 miljoona kertaa.

 

Waldo’s People 

Vuosi 2022 on iso vuosi bändille, onhan tämä rytmiryhmä kiertänyt maailmaa jo kunniakkaat 25 vuotta. Keikkasetti on täynnä listaykkösiä kahdelta vuosikymmeneltä ja ei ole ihmekkään että bändi striimaa edelleen huikeita määriä suoratoistopalveluissa. Kymmeniä miljoonia striimejä Spotifyssa ja YouTubessa. Waldo on tehnyt läpimurron myös radiossa. Radio Novalla lauantaisin herran isännöimä Waldon Lauantailöylyt on yksi maan kuunnelluimmista ja suosituimmista ohjelmista.

 

Pandora 

Ysäridiskon kuningatar Pandora on edelleen huikeassa keikkasuosiossa ja uusia faneja näkyy keikoilla yhä enemmän. Keikoilla kuullaan uusien hittien lisäksi tuttuun tapaan myös tutut ysäri-superhitit, kuten ”Don’t You Know” ja ”Trust Me”.

 

Lisätiedot kiertueesta:

 

Henri Ekman

Promoottori

Central Line Entertainment

040 1591919

henri.ekman@centralline.fi

www.centralline.fi

Marraskuu, rock band from hell ja reilut kaksi minuuttia Pop-punkkia!

Rock band from hell julkaisi tänään uuden singlen Lucky Loser”! Kappale on irroitus yhtyeen tulevalta debyyttialbumilta, joka julkaistaan vuoden 2023 aikana. Bändin soundi on tuju – punkin ja rockin muodostama Pop-punk-cocktail ja  “Lucky Loser” on maistiainen siltä sekoituksen punkimmalta puolelta. Sävellys & sanoitus ovat laulaja Jani Tillmanin, rumpali Mikko Nykäsen, kitaristi Jere Siivikon sekä Niko Salmelan käsialaa. 

Kuuntele biisi tästä!

 

Levytyssopimuksen Central Line Entertainmentin kanssa maaliskuussa kirjoittanut  rock band from hell saattaa olla uusi tuttavuus suurelle yleisölle, mutta jäsenten nuoresta iästä huolimatta ryhmä on kuitenkin tehnyt bändeille ominaisen pohjatyön perusteellisesti. Yhtyeen jäsenet ovat tunteneet toisensa aina ala-asteikäisistä asti ja ehtineet kokea yhdessä niin musiikin tekemisen kuin elämänkin erilaiset sävyt kasvaessaan pojista aikuisiksi miehiksi. 

 

Yhtye on parhaillaan studiossa viimeistelemässä debyyttialbuminsa viimeisiä kappaleita (mm. tuottaja Leo Jupiterin johdolla). 

 

Rock band from hell:

Jere Siivikko, kitara

Jani Tillman, laulu & kitara

Mikko Nykänen, rummut

Mikko Saravuoma, basso

 

instagram.com/rockbandfromhell

https://www.tiktok.com/@rockbandfromhell

facebook.com/rockbandfromhell

https://centralline.fi/artistit/rock-band-from-hell/

 

Keikkamyynti:

Henri Ekman

+358401591919

henri.ekman@centralline.fi

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lauri Holopainen

+350503312022

lauri.holopainen@centralline.fi