Central Line entertainment
Central Line publishing
Central Line records
Kaupalliset yhteistyöt
Uutiset
17.6.2022
Uutiset >>

Rock band from hell tykittää kesän 2022 käyntiin uutuussinglellään Saturday!

 

Oululainen rock band from hell julkaisee tänään toisen näytteensä tulevalta debyyttialbumiltaan! “Saturday” on kesäinen punk-rock anthem, jonka voi kuvitella soivan niin hikisillä klubeilla kuin stadioneillakin. “Biisi kertoo ironisella tavalla  turhautumisesta elämään – fiktiivisesti  ”Ratched” -sarjan inspiroimana. Ensimmäinen versio syntyi itse asiassa jo vuosia sitten, mutta biisi herätettiin uudelleen eloon yhdessä Blind Channel kitaristi Joonas Porkon kanssa”, kertoo yhtyeen rumpali Mikko Nykänen. Kappaleen muut kirjoittajat ovat laulaja-kitaristi Jani Tillman sekä kitaristi Jere Siivikko. Katso kappaleen video: https://www.youtube.com/watch?v=wY-8xVHdeHg

Levytyssopimuksen Central Line Entertainmentin kanssa maaliskuussa kirjoittanut ja debyyttialbumin ensimmäisen singlensä toukokuussa julkaissut rock band from hell saattaa olla täysin uusi tuttavuus suurelle yleisölle, mutta jäsenten nuoresta iästä huolimatta ryhmä on kuitenkin ehtinyt tekemään bändeille ominaisen pohjatyön perusteellisesti. Bändin jäsenet ovat tunteneet toisensa aina ala-asteikäisistä asti ja ehtineet kokea yhdessä lukuisia tunteja treeniksellä sekä ne “loputtomat kilsat” joltain keikalta takaisin Ouluun – kaikkine mausteineen tottakai. 

Juuri alkaneen kesän bändi viettää studiossa hiomassa debyyttialbumiaan (mm. tuottaja Leo Jupiterin kanssa) niin Helsingissä kuin Oulussakin. 

 

rock band from hell:

Jere Siivikko, kitara

Jani Tillman, laulu & kitara

Mikko Nykänen, rummut

Mikko Saravuoma, basso

 

instagram.com/rockbandfromhell

https://www.tiktok.com/@rockbandfromhell

facebook.com/rockbandfromhell

https://centralline.fi/artistit/rock-band-from-hell/

 

Keikkamyynti: 

Henri Ekman

+358401591919

henri.ekman@centralline.fi

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lauri Holopainen

+350503312022

lauri.holopainen@centralline.fi

 

Pääyhteistyökumppanit