JANNALTA KOSKETTAVA JA HENKILÖKOHTAINEN SINGLE “NIIN KAUAN KU ME ELETÄÄN”

Jannan uusi single ”Niin kauan ku me eletään” katkaisee yli vuoden kestäneen julkaisutauon. Kyseessä on ensimmäinen singlelohkaisu sitten huhtikuussa 2021 julkaistun ja kultarajan ylittäneen kappaleen Maailma meidän jälkeen.

”Niin kauan ku me eletään syntyi tän vuoden heinäkuun helteillä. Tää on mulle todella tärkeä ja henkilökohtainen biisi. Toivon että tämä resonoi ja antaa voimaa uskoa tulevaan ja siihen että lopulta aina kaikki järjestyy, vaikka kuinka vaikeita juttuja oiskaan täytynyt käydä läpi,” kommentoi Janna kappaletta.

Kappaleelle on kuvattu Pariisissa upea musiikkivideo, jonka ohjasi useiden eturivin artistien kanssa työskennellyt huippuohjaaja ja valokuvaaja Jirina. Musiikkivideo julkaistaan perjantaina 18.11.2022.

Jannan taidokkaalle tulkinnalle on tunnusomaista herkkyys ja vahvuus, jotka yhdistyvät vahvoihin kertosäkeisiin ja koskettaviin teksteihin. Läpi ikäluokkien leikkaava yleisö löytää puhuttelevista kappaleista paljon samaistumispintaa ja tukea kipeisiinkin elämänvaiheisiin. Jannan kappaleita on yksinomaan Spotifyssa kuunneltu yli 50 miljoonaa kertaa. Janna työstää tällä hetkellä uutta musiikkia, jonka julkaisu jatkuu keväällä 2023.

Kuuntele kappale tästä!

 

Janna somessa:
InstagramFacebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
puh. 050 5455 770

Keikkamyynti:
Central Line Entertainment
Petri Ekman
petri.ekman@centralline.fi
puh. 0400 866 413

Janna ja Jesse Kaikuranta Kaihon Karavaanin Joulu -kiertueen tähdiksi

Kirkkokiertue alkaa 26. marraskuuta Lahdesta

Kaikki jouluihmiset, jouluttajat ja joulumusiikin ystävät saavat ylimääräisen musiikillisen joululahjan, kun supersuositut Jesse Kaikuranta, Janna sekä Kaihon Karavaani-yhtye lähtee yhteiselle joulukiertueelle. Tämä porukka käy joulumusiikin äärelle intoa puhkuen.

Ohjelmistossa on parhaita joulumusiikin klassikkoja hienoin sovituksin, koskettavia tulkintoja, svengaavaa rytmiä sekä jalan alle käyvää keinuntaa! Kaihoa ja rytmiä. Yksi uusi, tälle kiertueelle vartavasten tehty joulukappale kuullaan konserteissa myös.
 
Jouluna 2022 järjestettävä Kaihon Karavaanin Joulu -kiertue tulee paikkakuntasi kirkkoon nyt ensimmäistä kertaa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Tehdään tästä perinne, joka kestää äidiltä tyttärelle, sukupolvelta toiselle.
 
Kaihon Karavaani:
Rocka Merilahti, kitara
Jarno T. Karjalainen, basso
Jiri Kuronen, koskettimet, haitari
Sampo Haapaniemi, rummut
Aarne Riikonen, lyömäsoittimet
 
Laulusolistit:
Janna
Jesse Kaikuranta
 
Kaihon Karavaanin Joulu -kiertueen päivät ovat:
26.11.2022 / Lahti / Ristinkirkko
28.11.2022 / Hämeenlinna / Hämeenlinnan kirkko
30.11.2022 / Joensuu / Joensuun kirkko
1.12.2022 /  Kotka / Kymin kirkko
2.12.2022 / Mikkeli / Pitäjänkirkko
3.12.2022 / Salo / Uskelan kirkko
7.12.2022 / Oulu / Tuomiokirkko
9.12.2022 / Forssa / Forssan kirkko
10.12.2022 / Naantali / Naantalin kirkko
13.12.2022 / Tampere / Kalevan kirkko
21.12.2022 / Helsinki / Paavalinkirkko
 
Lipunmyynti alkaa Ticketmasterissa keskiviikkona 19.10.2022 klo 9.00.
Liput 39€.

HECTOR ” VIELÄ EHTII” -konsertit 2022

Mestari palaa konserttilavoille 4:n vuoden tauon jälkeen.

Viime keväänä 75 vuotta täyttäneellä suomalaisen pop/rock-musiikin elävällä legendalla oli ennen ”HEXIT”-jäähyväiskiertuettaan v. 2018 ja koronaepidemian tapahtumasulkuja tapana järjestää yleisölleen Power Bandinsa kanssa myöhäis-syksyn pimeään aikaan erikoiskonsertteja, aluksi kotikaupungissaan Helsingissä, sittemmin myös Tampereella ja Turussa. Näistä konserteista kehkeytyi yli kymmenen vuoden aikana toistuva käytäntö, keikkaperinne.

 Viime kesänä Hector juhlisti 75-vuotispäiviään Porin Jazzeissa esiintymällä erikoisprojektissa ”HECTOR REIMAGINED”, sekä Valkeakosken Musiikkitapahtumassa. Näissä konserteissa hänen ohjelmistossaan korostuivat myös hänen laajan tuotantonsa lukuisien laulujen sodanvastaiset teemat, joiden ajaton ja ajankohtainen sanoma kosketti yleisöä, erityisesti Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäys-sodan takia.

Tänä syksynä, joulukuussa Hector & His Power Band jatkaa ”pimeän ajan” konserttiperinnettään Helsingin Savoy-teatterissa, Tamperetalossa ja Turun Logomossa. Konserteissa kuullaan hänen musiikkiaan kuudelta vuosikymmeneltä. Ohjelmistossa on myös kappaleita, joita ei ole kuultu aikaisemmin livenä.

Hectorin ura yhtenä merkittävimmistä suomalaisista lauluntekijöistä alkoi jo teini-ikäisenä vuonna 1966, jolloin julkaistiin hänen debyyttilevynsä ”Palkkasoturi”, käännösversio folk-laulajatar Buffy Sainte-Marien kansainvälisestä hitistä.

Varsinaisen läpimurtonsa Hector teki 70-luvun alussa ensialbumillaan ”Nostalgia”, jota seurasi vuosikymmeniä kestänyt hittiparaati ja lukuisat kulta- ja platinalevyt, neljä Emma-palkintoa, Juha Vainio- ja Reino Helismaa-palkinnot, ja hänelle on myönnetty Pro Finlandia-kunniamitali v.2008. Hänet on myös nimitetty virallisesti ”Stadin kundiksi” v.2015 ja hän on saanut Helsingin Kaupungin Kultaisen Kunniamitalin v. 2017. Oman levytuotantonsa ohella Hector on myös tehnyt lauluja ja sanoituksia monille suomalaisille eturivin artisteille ,mm. Maarit, Freeman, Katri Helena, Samuli Edelmann, Kari Tapio, Pave Maijanen, Arja Saijonmaa, Irina Milan, Kirka, Pepe Willberg ja Jari Sillanpää.

Koko kansakunnan tuntemia ja rakastamia hittejä on riittämiin, jopa niin, että Hectorin konserteissa ohjelmistoa laadittaessa ongelmaksi saattaa muodostua runsaudenpula: ”Mandoliinimies”, ”Nostalgia”, ”Olen hautausmaa”, ”Lumi teki enkelin eteiseen”, ”Herra Mirandos”, ”Asfalttiprinssi”, ”Lapsuuden loppu”, ”Ake Make Pera ja mä”, ”Laura”, ”Kuinka voit väittää”, ”Hannikaisen baari”, ”Kissojen yö”, ”Ei mittään”, ”Eurooppa”, ”Jos sä tahdot niin”, ”Juodaan viinaa”, ”Yhtenä iltana”, ”Kuunnellaan vaan taivasta”, ”Ihan tavallinen suomalainen mies”…

Mestarin muistelmien ensimmäinen osa ”Asfalttihippi”(OTAVA) julkaistiin vuonna 2016 ja toinen osa on tekeillä hänen mukaansa ”pikkuhiljaa”. Vielä ehtii.

Mutta joulukuussa 2022 Suomi-rockin ”iso mies” palaa yleisönsä eteen konserttilavoille innostuneena, mutta myös ”kauhusta kankeana”, kuten hän sen ilmaisee. Luvassa on lämpöä ja valoa pimeään aikaan.

Joulukuun konserttipäivät:

LA 03.12.2022 Turku, Logomo

PE 09.12.2022 Helsinki, Savoy Teatteri

LA 10.12.2022 Tampere, Tampere-Talo

Liput myy Lippupiste Liput tulevat myyntiin perjantaina 09.09.2022 klo 12

 

His Power Band kokoonpanossa soittaa joukko eturivin muusikoita.

Jarmo Nikku ja Jaakko Kiikeri, kitarat

Masa Maijanen, basso

Risto Niinikoski, rummut ja laulu

Pekka Kuorikoski, koskettimet ja laulu

Esa Kotilainen, koskettimet

Panu Syrjänen, saksofoni

Janne Toivonen, trumpetti

Seuraa somessa:

Facebook

Instagram

hector.fi

 

Konsertit järjestää:

Central Line Entertainment, www.centralline.fi

Keikkamyynti:

Petri Ekman

+358 400 866413

petri.ekman@centralline.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Jaana Ekman

+358 40 5691550

jaana.ekman@centralline.fi 

Juha Tapio, Happoradio ja Uusi rakkaus korkkaavat Bläk Boks Liven!

Konserttitapahtumat valtaavat nyt Bläk Boksin, ja perjantaina 25.11. järjestetään ensimmäistä kertaa Bläk Boks Live!

Liput tulevat myyntiin to 11.8. klo 9.

Katso saatavilla olevat liput

Ideapark Lempäälän yhteydessä toimivalla uudella tapahtuma-areenalla käynnistyvät Bläk Boks Live -tapahtumat! Tapahtumakonseptin korkkaavat huippusuosittu Juha Tapio, ikisuosikki Happoradio sekä tulevaisuuden nimi Uusi Rakkaus.

Uudelle tapahtuma-areenalle mahtuu permantoineen lähes 2 000 konserttikävijää. Tule tutustumaan tapahtuma-areenaan huippumusiikin parissa perjantaina 25.11.2022!

Bläk Boks Livessä nähdään huippuartisteja

Bläk Boks Liven avaa kotimainen tulevaisuuden rock-nimi Uusi Rakkaus. Rockin perusasioihin, visuaalisuuteen ja tartuttavaan elämäniloon luottava bändi on päässyt huimaan vauhtiin heti ensisinglestään Hullunkiilto lähtien. Täsä seuranneet Kahdella kielellä ja Pelistä poissa esittelevät laajan kirjon Uuden Rakkauden pelikenttää.

Laulaja-lauluntekijä Niko Laamasen omaperäistä tulkintaa ja vahvaa tekstimaailmaa tukee yhtyeen suomirockin kulmakiviin nojaava peruskallio, jossa kekseliäisyys on ehtymätön voimavara. Uusi Rakkaus on työskennellyt taipaleensa alusta asti tuottaja Mara Salmisen (mm. Zen Cafe, Elonkerjuu) kanssa.

Illan toisena esiintyjänä nähdään kansan ikisuosikki Happoradio. Seitsemän studioalbumia julkaisseen suomirockin kärkikastiin kuuluvan Happoradion suosio on vuodesta toiseen kasvanut tasaisesti.

Vuonna 2001 perustetun yhtyeen uralle on mahtunut lukuisia kulta- ja platinalevyjä sekä listaykkösiä. Sen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa TaviksetPuhu äänellä jonka kuulenChe GuevaraPelastajaÄlä puhu huomisestaValopallo ja Tehdään jotain kaunista. Laulaja Aki Tykki hurmasi katsojat Nelosen suositussa Vain Elämää -ohjelmassa keväällä 2018. Vuonna 2021 Happoradio juhli 20-vuotista taivaltaan uudella Majakka-albumilla.

Illan päättää huippusuosittu Juha Tapio, joka on kiistatta yksi suomen suosituimmista artisteista ja biisintekijöistä. Juha Tapio on kasvanut stadioneiden halutuksi esiintyjäksi, ja on saanut bändiinsä mukaan kotimaan taidokkaimpia muusikoita ja ihmisiä – ”dream team”, kuten Juha sanoo.

Artistin sanoitukset ovat erityisen lähestyttäviä ja koskettavia, ja niitä on kuultu radiosta, levyltä ja suoratoistota jo yli vuosikymmenen ajan.

 

Konsertti

Bläk Boks Live – Juha Tapio, Happoradio, Uusi Rakkaus
Pe 25.11.2022
Ideapark Lempäälä, Bläk Boks
Ovet klo 18:00

Liput 39,00 € sis. käsittelykulut, tilaukseen lisätään tilausmaksu
VIP-liput tulossa myyntiin myöhemmin

Enää ei tarvitse etsiä jatkopaikkaa, kun Nyt On Jatkot! -kiertue starttaa marraskuussa 2022!

Kiertueella mukana Captain Jack (GER), Movetron, Chorale sekä Poju.

 

Nyt On Jatkot on marras-joulukuussa Suomea ympäri kiertävä klubikonsepti, jossa jatkoja ei tarvitse etsiä ravintolaillan päätteeksi. Täällä on jatkobileet heti käynnissä! Kiertuetta tähdittää huikea bilekattaus: Captain Jack (GER), Movetron, Chorale ja Poju. Kiertueen tirehtöörinä toimii DJ Toivonen. Tällä kiertueella saa irrotella luvan kanssa. Se on vähintäänkin paita pois!

 

Movetronin Päivi Lepistö kommentoi kiertuetta seuraavasti: ”Nyt on jatkot” -biisi on tuottanut tulosta Move-keikoilla jo vuosien ajan!!! Paitaa ja housua on lennellyt välillä yhden rekillisen verran lavalle… Katsotaan, mihin pystymme kun ”Nyt On Jatkot” – kiertue näkee päivänvalon. Mukana on kattaus ystäviä, musiikin ilosanomaa. Ei kannata missata, luvassa on huippuklassikoita niin meiltä, kun muiltakin ihanilta artisteilta ja ystäviltämme, niitähän tässä VUOSIEN varrella meistä on tullut!! Olet mitä ihanimmin tervetullut laulamaan ja bailaamaan kanssamme, nähdään!!!”

 

Tämä uusi tapahtumakonsepti kiertää loppuvuodesta eri areenoita ja tuo parhaat jatkot luoksesi. Ota siis kaverisi mukaan ja tule jatkoille!

 

Kiertueen keikkapaikat ja esiintyjät:

 

PE 04.11.2022 Järvenpää, Eikan Pub 

Captain Jack (GER), Movetron, DJ Toivonen

 

LA 05.11.2022 Seinäjoki, Sorsanpesä

Captain Jack (GER), Movetron, Chorale, DJ Toivonen

 

PE 18.11.2022 Laukaa, Peurunka Areena

Captain Jack (GER), Movetron, Chorale, Poju, DJ Toivonen

 

LA 19.11.2022 Joensuu, Kimmel

Movetron, Poju, DJ Toivonen

 

PE 25.11.2022 Jämsä, Himos Areena

Captain Jack (GER), Movetron, Chorale, Poju, DJ Toivonen

 

LA 26.11.2022 Kalajoki, Merisärkkä

Movetron, Chorale, DJ Toivonen

 

PE 02.12.2022 Oulu, Tullisali

Movetron, Chorale, Poju, DJ Toivonen

 

LA 09.12.2022 Turku, Viking Grace

Captain Jack (GER), Movetron, Poju, DJ Toivonen

 

Seuraa somessa:

Facebook: @nytonjatkot

Instagram: @nytonjatkot

TikTok: @centrallineentertainment 

 

Kiertuejärjestäjä & lisätiedot: 

Central Line Entertainment 

Henri Ekman

040-1591919 

henri.ekman@centralline.fi

www.centralline.fi

Kuuma punk rock-tulokas Rock Band From Hell kritisoi nykyajan somekulttuuria uudella Kylie Dreams -singlellään

Debyyttialbumin ensimmäinen single saa seurakseen videon ensi viikolla

Oululainen, modernia rockia soittava Rock Band From Hell on julkaissut tänään uuden singlensä Kylie Dreams. Kappale on ensimmäinen julkaisu tulevalta debyytiltä, jota bändi työstää parhaillaan Central Line Entertainment -yhtiölle, joka samalla vahvistaa asemiaan laajentaen toimintaansa livetoiminnasta myös musiikin julkaisijaksi. Kertasoitolla korvamadoksi jäävässä biisissä kritisoidaan pintaliitomeininkiä isolla kädellä.

“Kappaleen tekoprosessia väritti vitutus nykyajan somekulttuuria kohtaan”, bändi sanoo. “Kylie Dreams kertoo kyllästymisestä kulisseihin, kiiltokuviin ja Instagram-lifestyleen”.

Vasta yhden singlen aiemmin julkaissut Rock Band From Hell ei ole soittanut vielä keikan keikkaa, joskin silläkin saralla pohjatyö on jo tehty: Laulaja-kitaristi Jani Tillman, basisti Mikko Saravuoma ja rumpali Mikko Nykänen ehtivät soittaa teini-ikäisinä perustamassaan Faceliftissä melkein kokonaisen vuosikymmenen ennen Rock Band From Hellin perustamista.

”Kaikki kommellukset on aika lailla koettu. Ja tuskin niiltä kokonaan välttyy, vaikka homma isommaksi meneekin”, Nykänen toteaa ja jatkaa: ”Matkan varrella on kuitenkin tullut pelisilmää. On oppinut, mistä asioista ihmiset syttyvät, mistä he eivät tykkää, mihin kannattaa oikeasti keskittyä ja mihin ei. Enää ei tarvitse lyödä päätä seinään ihan samalla tavalla.”

Nälkää menestykseen on ollut aiemminkin, mutta nyt tekemistä kuvastaa määrätietoisuus ja suunnitelmallisuus.

”Kaikki tulee silti aika luonnostaan. Meillä ei oikeastaan ole ollut mitään tiettyä genreä mitä yritämme tehdä, vaan olemme tehneet sellaisia biisejä kuin on sattunut tulemaan. Silti materiaaliin on saatu punainen lanka. Ihan sama millaisen biisin teemme, se soundaa Rock Band From Helliltä”, Tillman sanoo.

Genrelähtöisesti ajatellen Rock Band From Hellin musiikki on eräänlaista pelkistettyä ja trendikästä bändivetoista rockia, jossa voi kuulla aineksia monelta suunnalta aina punkista ja popista nykypäivän jenkki-trapiin. Vaikka vanhat klassiset rockbändit on otettu haltuun, lopputuloksessa kuuluvat myös tuoreemmat vaikutteet. Lyriikat taas ovat persoonallisen vinksahtaneita. Vaikka melodiat ovat usein iloisia, sanoitusten sävy on tummanpuhuva ja tyly. Why Don’t You Die!

Bändin nimestä ja sanoituksista saattaa paistaa tietty pilke silmäkulmassa, mutta mistään huumoritouhusta ei ole kyse. Tavoitteet ovat korkealla. Tähtäimessä on kansainvälinen ura.

”Emme ole tuhlanneet tähän nuoruuttamme ilmaiseksi. Kyllä me lyömme kaikki peliin ja katsomme kortit”, Nykänen uhoaa.

Rock Band From Hell on:
Jere Siivikko, kitara
Jani Tillman, laulu & kitara
Mikko Nykänen, rummut
Mikko Saravuoma, basso

instagram.com/rockbandfromhell
facebook.com/rockbandfromhell

MEDIALLE:

Lataa Kylie Dreams radiosoittoon
ISRC: FIA822200009
Säv/san/sov: Rock Band From Hell

Lisää bändistä täällä.

Promokuva: Mikko Varila

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Heta Hyttinen
Ginger Vine Management & PR
040 581 7575
heta.hyttinen@gingervine.com
www.gingervine.com

TUURE KILPELÄINEN JA KAIHON KARAVAANI – KATTAVA KESÄKIERTUE JA UUSI SINKKU VIELÄ ENNEN PITKÄÄ TAUKOA

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani toistaiseksi viimeiselle kesäkiertueelleen ennen yhtyeen taukoa
PERILLÄ! -kiertue kattaa 24 esiintymistä ja jatkuu aina syyskuun alkupuolelle
 
Valtaisan suosittu livekokoonpano Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani lopetteli vastikään jo vuodelle 2020 aiotun ja pandemian vuoksi siirtyneen Paluu paratiisiin -konserttisalikiertueensa. Kiertue sisälsi 26 konserttia ja vei yhtyeen Helsingistä Kuusamoon. Lähes kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä. Suurta suosiota on odotettavissa myös tulevan rundin keikoille, ilmoittihan yhtye solistinsa johdolla laittavansa kokoonpanon toistaiseksi telakalle kiertueen päätyttyä. Tuleva erkaantuminen ei ole viilentänyt yhtyejäsenten välejä, päinvastoin – yhteenkasvanut kombo on kokenut entistä vahvempaa yhteyttä ja iloa yhdessä soittamisesta. Tämä on näkynyt ja kuulunut upeilla keikoilla. Tiivis yhdessäolo on johtanut taas luontevasti myös uuden musiikin lähteille ja kiertuematkalla syntynyt uusi biisi julkaistaan vielä kesän kynnyksellä! Luvassa on siis uutta musiikkia ja lumoava kesän kiertue. Tuure Kilpeläinen summaa ajatuksiaan keikkailusta ja uudesta singlestä:Näinhän siinä käy: kun on laittamassa Karavaanin pillejä pussiin ne alkavat soida yhä kovemmin. Aiomme järjestää tulevan kesän kunniaksi kunnon juhlakiertueen, joka päättyy kesän lopussa spesiaali-iltamiin Karavaanin tyyliin. Olemme parhaillaan studiossa hiomassa tulevan kesän timanttia. Biisi ei ole itkuvirsi, vaan pikemminkin karnevaali-osastoa. Pian ollaan perillä, maantiellä, kesässä, festareilla, liitereissä, kylässä, pihoilla… perillä kaikesta.
  
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani julkaisi ensimmäisen albuminsa Valon pisaroita vuonna 2010. Sittemmin yhtye on julkaissut viisi albumia lisää, joista viimeisimmät ovat listaykköset Surusilmäinen kauneus (2016) ja Paluu paratiisiin (2020). Jo ensimmäinen Valon pisaroita -albumi käynnisti yhtyeen jatkuvan kiertomatkan joka puolelle Suomeen ja välillä ulkomaillekin. Kriitikoiden ja suuren yleisön arvostamat albumit ovat rikkoneet kulta- ja platinarajoja ja Tuure yhtyeineen on palkittu useilla musiikkialan palkinnoilla. Yhtyeen klassikkohitteihin lukeutuvat mm. AutiosaariValon pisaroitaYstävänpäivä sekä uusimmat hitit Rakastan sua niin et se sattuuSe on minä joka hajoaa ja Lumous
Yhtyeen vastustamaton svengi, laaja musiikillinen kirjo ja ylittämätön energia yhdistettynä jokaisen bändin jäsenen yksilölliseen taituruuteen on aina luonut ainutlaatuisen keikkakokemuksen. Yhtyeen jäsenet ovat Tuure Kilpeläinen (laulu, kitara), Rocka Merilahti (kitara), Jiri Kuronen (kosketinsoittimet, haitari), Aarne Riikonen (perkussiot), Jarno T. Karjalainen (basso) ja yhtyeen tuottajanakin toiminut Sampo Haapaniemi (rummut).
 
TUURE KILPELÄINEN JA KAIHON KARAVAANI: PERILLÄ! -KIERTUE
29.05.2022 Helsinki, Maailma Kylässä
03.06.2022 Vantaa,  Myyrmäki – Food & Wine Festival
04.06.2022 Kalajoki, Kalajoki Dance
24.06.2022 Orivesi, Rönnin Lava
25.06.2022 Saarijärvi, Kukonhiekka
01.07.2022 Kokkola, Mustakari Memories
02.07.2022 Jämsä, Iskelmä Festivaali
07.07.2022 Seinäjoki, Tangomarkkinat
08.07.2022 Pyhtää, Kulttuuritalo
09.07.2022 Joensuu, Ilovaarirock
15.07.2022 Oulu, Suomi Pop Festivaali
16.07.2022 Jyväskylä, Suomi Pop Festivaali
21.07.2022 Vantaa, Tikkurila Festivaali
22.07.2022 Naantali, Kaivohuone
23.07.2022 Mikkeli, St. Michel Summer
30.07.2022 Kuopio, Kuopiorock
05.08.2022 Nokia, Tapsan Tahdit
06.08.2022 Kemi, Satama Open Air
19.08.2022 Jämsä, Akuliina / Tori
20.08.2022 Espoo, Tapiola Festivaali
27.08.2022 Kouvola, Tykkimäki
28.08.2022 Helsinki, CoolHead Live
02.09.2022 Tampere, Frenckell Sisäpiha
03.09.2022 Tampere, Frenckell Sisäpiha
 
Seuraa somessa:
Facebook: @kaihonkaravaani
Instagram: @tuurekilpeläinen
 
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music Oy
+358 40 50 88 190
 
Keikkamyynti:
Petri Ekman
Central Line Entertainment
+358 400 866413

Malla Collin starttaa artistiuransa uutuussinglellä Märempii unii

Malla Collin tunnetaan teatteri- ja elokuvanäyttelijänä sekä K-Supermarketin mainoskasvona. Hän aloittaa artistiuransa esikoissingellään Märempii unii, joka julkaistaan perjantaina 29.4.2022. Single tihkuu kirkkaiden kesäpäivien mielensisäistä melankoliaa ja haaveita jostakin, jota hänellä ei ole. Malla on sanoittanut ja säveltänyt kappaleensa yhdessä tuottaja Väinö Walleniuksen kanssa ja sen julkaisee Central Line Entertainment.

Malla on työskennellyt useiden vuosien ajan näyttelijänä Rovaniemen teatterissa sekä sivurooleissa elokuvissa ja tv-sarjoissa, kuten Miia Tervon Aurorassa, Niklas Lindgrenin Huonoissa naisissa sekä ääninäyttelijänä Hullu-hullumpi-ylä-aste-sarjassa. Rovaniemen teatterissa hän näytteli muun muassa yhden päärooleista Kari Väänäsen ohjaamassa Anton Tšehovin Kolmessa sisaressa. Lisäksi Mallalla on sekä kansantanssin että viittomakielen ohjauksen perustutkinto. Tämä kaikki, vaikka on ikää vasta 24 vuotta.

Artistina esiintyminen on tälle kaikelle luonnollinen jatkumo sekä myös kaiken alku. Malla on laulanut ja tehnyt biisejä aina ja niiden aiheet hän poimii elävästä elämästä. Märempii unii -singlestä hän kertoo seuraavaa: ”Biisi syntyi kesäisestä fiiliksestä poiketen keskellä pimeää talvea. Biisin sijaan alussa oli itse asiassa monta eri tekstiä samasta tunteesta, jotka sitten Väinön kanssa kirkastimme yhdeksi. Märempii unii on laulu siitä kivun lakipisteestä, jonka jälkeen kaikki helpottaa. Laulu ikävästä, ihanista muistoista ja siitä ettei, kaikkien ihmissuhteiden tarvitse loppua draamaan.”

Mallan biisit syntyvät yleensä yksittäisen sanan tai lauseen ympärille. Biisit ovat tavallaan tatuointeja sen hetken tunnetilasta, ajatuksesta tai välähdyksestä bussin ikkunan läpi. Häntä kiehtoo lyriikassa yhden hetken vangitseminen: kun olet pohjattoman yksinäinen tai vaikka lapsellisen rakastunut ja sitten se hetki on ohi. Kuinka sen tunteen saa talteen ja miten siihen voi palata?

https://www.instagram.com/mallavaan/?hl=fi https://centralline.fi/ https://www.facebook.com/centrallineentertainment https://www.instagram.com/centrallineentertainment/ https://www.linkedin.com/company/central-line-entertainment/ https://twitter.com/centrallineent

Yhteystiedot

Tiedotuspäällikkö Katja Toivanen, katja.toivanen@helsinkicalling.com, puh 040-7011686

Keikkamyynti: Petri Ekman / Central Line Entertainment, petri.ekman@centralline.fi, +358 400 866413

A&R Lauri Holopainen, lauri.holopainen@centralline.fi, + 358 50 331 2022

Irina Björklund & The Shubie Brothers: HAIKUJA IHMISKUNNALLE – HAIKUS FOR HUMANITY

 

Ilmastonmuutoksen ja sodan vaikutukset ihmiskuntamme tulevaisuuteen -mitä tapahtui kansakuntia yhdistävälle ponnistukselle luonnon puolesta?

Rauhantekijä-sarjasta tuttu Irina Björklund ja rennon energinen The Shubie Brothers-yhtye syventyvät niihin pieniin arkisiin keinoihin, joilla maailmaa parannetaan – niin kanssaihmistä kuin luontoa kunnioittaen. Luonnon monimuotoisuus on katoamassa – niin kauan kuin emme ymmärrä sen yhteyttä ihmiskunnan hyvinvointiin, tulevaisuutemme näyttää takkuiselta. Entä sodan vaikutukset luontoon – mitä jos mielipuolisen väkivallan, tuhon ja saastuttamisen sijaan istutettaisiinkin puita yhdessä, ja opeteltaisiin jo pienestä pitäen rauhanneuvottelun alkeita? Live-tapahtumassa 24.09.2022 Pikku Finlandiassa kuullaan sulassa sovussa kappaleita samana päivänä julkaistavalta PLANT A SEED-ekolevyltä sekä BARELY ANN-MARI-levyltä, jossa keskitytään puolestaan rauhan teemaan. Konsertilla ja HAIKUS FOR HUMANITY-konseptin oheistuotteilla (musiikin digijakelu, kierrätysvinyyli ja -kirja) tuetaan niin ONE TREE PLANTED-järjestöä, kuin luonnonmetsien suojelua ja rauhantyötä ja CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin tekemää rauhantyötä maailmalla.

Uuden albumin kolmas single PLANTA SEMILLAS julkaistaan PE 22.04.2022. Espanjankielisessä singlessä Björklund duetoi argentiinalaisen näyttelijä Ramiro Blas:in kanssa. Blas:in TV:stä tuttu ääni saa selkärangan väreilemään motivoidessaan kuulijaa ekologisiin tekoihin.

Näyttelijä Daniel Henney puolestaan antoi äänensä vastikään julkaistuun englanninkieliseen singleen, PLANT A SEED:iin. Henney tähdittää paraikaa eeppistä fantasiasarjaa The Wheel of Time (Ajan pyörä). Arabiankielisen singlen, IGHRIS BADHRATAN:in lukija Bouchra Baibanou on aivan toisen alan edustaja; hänet tunnetaan ensimmäisenä marokkolaisena, joka on suorittanut Seven Summits Challenge- haasteen, ja ensimmäisenä Everestin valloittaneena marokkolaisnaisena. Hän toimii myös inspiraattorina nuorille Muslimitytöille.

Elokuussa julkaistavassa suomenkielisessä sinkussa SIEMEN ISTUTA esiintyy pariskunta Irina Björklund & Peter Franzén. Haikulukijoiden kirjo on melkoinen; mainittakoon myös ranskalaisessa versiossa esiintyvät Unicefin nuoret ilmastolähettiläät Kongosta, Ketsia Passou ja Emmanuel Jidisa.

Tekstit pohjautuvat Irina Björklundin Haikuihin, joita on käännetty jo kahdelletoista kielelle. Jokaisen käännöksen ympärille on sävelletty uutta musiikkia, missä yhdistyy Haiku ja energinen äänimaisema luoden uudenlaisen, modernin runollisen musiikkikokemuksen. Musiikista vastaa The Shubie Brothers. Musiikkivideoissa käytettävää Janne Haaviston valokuvamaailmaa täydentää piirrustuksillaan Ranskassa graafisena fasilitaattorina toimiva Yann Chapus.

Glasgown COP26-neuvotteluiden aikana British Embassy Helsinki nosti projektin esille ilmastokampanjassaan. Björklund & The Shubie Brothers lanseerasivat projektinsa David Attenborough:n ELÄMÄ PLANEETALLAMME inspiraation lähteenä. Projektilla pyritään motivoimaan ihmisiä ympäri maailman omalla kielellään ekologiseen ajattelutapaan omassa arjessaan, ja keräämään varoja ONE TREE PLANTED-organisaatiolle. Erikielisiä sinkkuja julkaistaan pitkin vuotta 2022 kulminoituen Pikku-Finlandian hyväntelkeväisyyskonserttiin, jonka yhteydessä julkaistaan myös hiilineutraali vinyylialbumi sekä HAIKUJA IHMISKUNNALLE-kirja.

HAIKUJA IHMISKUNNALLE – HAIKUS FOR HUMANITY

24.09.2022 klo 19:00, Pikku-Finlandia, Helsinki

Konsertin liput tulevat myyntiin Pe 08.04.2022 klo 12:00. Liput myy: Ticketmaster 

Haikus for Humanity   Haikus for Humanity

 

Irina Björklund   Irina Björklund

 

The Shubie Brothers

Muusikot:

Janne Haavisto

Miikka Paatelainen

Mamba Assefa

Jussi Jaakonaho

Jukka Kiviniemi

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Jaana Ekman / Central Line Entertainment

jaana.ekman@centralline.fi

+358 40 5691550

 

Keikat:

Ossian Marttala / Central Line Entertainment

ossian.marttala@centralline.fi

+358 40 5718814

 

Ikisuosikki Juha Tapio palaa 2 vuoden tauolta ja nähdään ensi kesänä livenä festareilla ympäri Suomen.

PE 24.06.2022 Jämsä, Himos Juhannus
PE 01.07.2022 Pori, Iskelmä Festivaali
LA 02.07.2022 Jämsä, Iskelmä Festivaali
PE 08.07.2022 Hämeenlinna, Wanaja Festival
PE 15.07.2022 Oulu, Suomipop Festivaali Oulu
LA 16.07.2022 Jyväskylä, Suomipop Festivaali Jyväskylä
TO 21.07.2022 Vantaa, Tikkurila Festivaali
LA 30.07.2022 Kuopio, Kuopiorock
LA 06.08.2022 Tampere, Ratinan Stadion
Kesä huipentuu Elokuussa Tampereen Ratinassa järjestettävään jättikonserttiin!