PANDORA & Guests meet Riku Niemi Orchestra: TRUST ME 3.0

 

”A colorful crossover jubilee concert where Pandora’s electronic dance music
unites with the orchestra”

 ”like you never seen (experienced) her before”

 The time has come to fulfill the unfulfilled dreams

 

Ruotsalaistähti Pandora juhlistaa 30 vuotta valtaistuimella teknokuningattarena juhlakonsertissa Helsingin Musiikkitalolla 23. syyskuuta 2023! Luvassa juhlava, värikäs ja monipuolinen crossover-juhlakonsertti, jossa Pandoran elektroninen tanssimusiikki kohtaa Suomen Riku Niemi Orchestran. Konsertissa yleisö pääsee kokemaan laulajan, lauluntekijän, teknokuningattaren ja maailmantähden tavalla, jolla häntä ei ole koskaan aiemmin nähty.

 ”On tullut aika toteuttaa toteutumattomat unelmat”, Anneli toteaa onnellisena ja vielä hieman salaperäisenä juhlakonsertin sisällöstä.

Pandora, eli Anneli Magnusson, tunnetaan genrensä edelläkävijänä. Hän nousi nopeasti kansainväliseen suosioon 90-luvun alussa, ja lukeutuu nykyään Ruotsin kansainvälisesti myydyimpiin sooloartisteihin. Juhlakonsertin nimi palaa niin ikään takaisin artistin juurille: Trust Me oli Pandoran vuonna 1993 julkaistun läpimurtohitin ja samalla debyyttisinglen nimi. Single aloitti menestyksekkään uran, johon on mahtunut peräti 12 albumia, kymmeniä kulta- ja platinalevyjä, lukuisia radiohittejä ja kiertueita niin kotimaassaan kuin ulkomailla. 

Riku Niemi Orchestra on vuonna 2005 perustettu rytmimusiikin ammattiorkesteri. Sen 25-henkisen orkesterikokoonpanon muodostavat big band ja jousisoitinryhmä. RNO esiintyy myös solistiorkesteri- ja kamarikokoonpanoina. RNO:n kotipaikka on Helsinki, mutta se on koko Suomen orkesteri: kokoonpano kiertää esiintymässä eri puolilla maata. Tähän mennessä RNO on konsertoinut kaikkiaan 134 paikkakunnalla Suomessa. RNO:n monipuolinen ohjelmisto koostuu viihde- ja rytmimusiikin kotimaisten ja kansainvälisten klassikoiden lisäksi rohkeista poiminnoista musiikin eri tyylisuunnista. RNO myös tilaa teoksia kotimaisilta rytmimusiikin säveltäjiltä ja sovittajilta.

ROCK BAND FROM HELL’ILTÄ UUTTA MUSIIKKIA

Oululaisyhtye rock band from hell on tänään julkaissut uuden Cloud9-singlen. Ulkopuolisuuden tuskaa huutava kappale on voimakas pop-rock anthem, joka on paitsi yhtyeen historian tähän mennessä isoin biisi, myös samalla viimeisin lohkaisu bändin tulevalta debyyttialbumilta Music For Late Night Activities. Kappaleelle julkaistaan myös musiikkivideo ensi viikon perjantaina 26.5.

Biisi kertoo ulkopuolelle jääneen tarinan. Itse on ihan paskana, kukaan ei kuuntele eikä arvosta, ja samaan aikaan toiset elävät seitsemännessä taivaassa”, rock band from hell kertoo kappaleesta. Biisin tuotannosta vastaa Leo Jupiter, jonka aiempiin tuotantoihin lukeutuu muun muassa Reino Nordinin ja BESSin menestyskappaleita.

Genrelähtöisesti ajatellen rock band from hellin musiikki on eräänlaista pelkistettyä ja trendikästä mutta bändivetoista rockia, jossa kuuluvat ainekset perinteisestä punkista ja popista aina nykypäivän jenkki-trapiin. Vaikka klassisten rockbändien, kuten Led Zeppelinin ja Black Sabbathin, vaikutteet ovat vahvasti läsnä yhtyeen musiikissa, on lopputuloksena moderni ote punk rockiin persoonallisine lyriikoineen ja mielenkiintoisine tuotantoineen.

Bändin tulevalta debyyttialbumilta on aiemmin saatu viisi singleä, joista viimeisin, SEX IS ON FIRE, julkaistiin huhtikuun lopulla. Lisäksi albumilta on jo lohkaistu tarttuva rock-kappale Love Me Till I Die, 90-lukuun nojaava punk-anthem Lucky Loser sekä anteeksipyytelemätön Kylie Dreams, joka ottaa kantaa sosiaalisen median luomaan epärealistiseen maailmaan. Debyyttisingle Why Don’t You Die lähentelee puolen miljoonan striimin rajaa, ja yhtyeen kappaleet ovat saaneet Suomessa myös radiosoittoa.

Rock band from hell aloittaa nyt viikonloppuna myös keikkakautensa. Yhtyeen ensiesiintyminen nähdään kotikaupungissaan lauantaina 20.5.2023, minkä jälkeen bändi nousee legendaarisen Tavastian lavalle perjantaina 16.6.2023.

MALLA COLLININ UUSI SINGLE NYT ULKONA

Rovaniemeläissyntyinen Malla Collin on juuri julkaissut uuden Terveisin Perkele -singlen. Artistin neljäs kappale on anteeksipyytelemätön voimabiisi, joka on täysin hänen itsensä sanoittama ja säveltämä. Kuuntele kappale täältä.

“Terveisin Perkele on puheenvuoro kaikille niille joita on pidetty vasten tahtoa piilossa tai itsestäänselvyytenä. Kenenkään ei pitäis alentua olemaan jonkun toisen salaisuus. Ihmisellä on oikeus näkyä ja kuulua ja jos joku on eri mieltä, murtakoon varpaansa tuolinjalkaan”, Malla Collin kertoo kappaleesta.

“Musta tuntuu niin hullulta, että tää biisi näkee päivänvalon. Terveisin Perkele on nyt mun ensimmäinen täysin oma sävellys & sanotus joka tärähtää eetteriin. Oon tehny omia tekstejä jo pitkään, mutta se että ekaa kertaa uskaltaa laittaa esille jotain täysin omaa on aina eri juttu. Perkele on henkilökohtainen, kipee, ihana ja totta. Halusin tehdä biisin joka näyttää yhtäaikaa kieltä ja keskisormea ja lällättää mennessään. Tää biisin synty lopulliseen muotoonsa lähestulkoon ekalta istumalta ja jos kuuntelee tarkkaan, ni biisin lopussa on mahollista kuulla mun spontaani räkänauru siltä yöltä ko purkitin mun yksiössä ihan ekan demon”, Malla Collin jatkaa.

Ainutlaatuisen pohjoisen monilahjakkuuden kappaleissa kuuluu herkkyys, polveilevat ihmisyyttä ja ihmistä läpileikkaavat tarinat sekä “leikittelevä elämänilo ja elämänpaska”. Artistilta on aiemmin saatu kappaleet Pakko jatkaaMärempii unii sekä Pusuja ja puranaa.

Malla Ylijurva kasvoi Rovaniemellä, josta hän ammensi mukaansa lapsuutensa pohjoiset maisemat, sekä teatterilavojen parrasvalot. Teattereiden ovet eivät olleet automaattisesti auki nuorelle haaveilijalle, mutta Malla raivasi periksiantamattomasti tiensä kaupunkilaisten rakastamaksi näyttelijäksi puhumalla sekä silkalla taidolla. Vuosien varrella hänestä tuli koko Rovaniemen tuntema näyttelijä ja laulaja. Kotikaupunkinsa keikkalavat valloittanut Malla kulki Simerockista Hartwall Arenalle ja aina Kiinaan asti laulamaan siitä, mikä saa hänet syttymään.

Nuoresta iästään huolimatta Malla on ehtinyt kokemaan elämää niin oikealta kuin nurjaltakin puolelta, uskaltaen silti aina katsoa eteenpäin kääntäen vielä seuraavan kortin tai kiven. Saman rohkeuden ja seikkailunhalun siivittämänä Malla asuu nyt Helsingin sydämessä, työskentelee näyttelijänä ja loistaa muun muassa K-Supermarketin mainostähtenä. Mikään haaste ei ole tälle Lapin naiselle liian suuri ja seuraava rooli, laulu tai maailmanvalloitus on aina vain askeleen päässä.